Uutisia

Äffien ensimmäinen leiri sujui hienosti ja ensimmäisen voittoisan ottelun jälkeen joukkue pelasi tasaisia pelejä vastustajiaan vastaan ja sijoittui sarjassaan viidenneksi.
Itä-Lännet pelataan tänä vuonna Kouvolassa 1.-3.7. välisenä aikana.Tapahtuma avataan A-poikien ottelulla nuorten päivänä perjantaina. B-tyttöjen ja naisten arvo-ottelut ovat vuorossa lauantaina. Viikonlopun huipentavat B-poikien ja miesten Itä-Lännet sunnuntaina.
Seuralla on kaikkiaan 64 tuomaria, joista eniten C-pojilla, 15. Hyvänä kakkosena tulee miehet 13 ja naiset 10. D-pojilla tuomareita on 9 ja D-tytöillä 8. Muita tuomareita on 9.
Loimaan alueleiri alkaa tulevana perjantaina. Kolmipäiväinen leiri 17.-19.6. näkyy ja kuuluu Loimaan seudulla, sillä leirillä pelataan 224 ottelua. Leiri kokoaa 70 joukkuetta, 39 tuomaria ja lukuisan joukon talkoolaisia.
Eilinen ottelu aloitettiin tasaisesti ja toisella jaksolla saatiin myös Karjujen monipuolinen lyöntipeli kuosiinsa. Runsaslukuinen yleisö sai jännittää aivan loppumetreille ottelun tulosta.
Nyt on taas aika pesiskoululaisten kerääntyä turnaukseen. Mukaan ovat tervetulleita myös lähialueiden pesiskoululaiset. Teitä kentällä odottavat seuran omat pesiskoululaiset omien ohjaajiensa kanssa.
Runsas viikko sitten saatiin 700 facebook-tykkääjän raja rikki ja tänään saatiin seuraan 200 lisenssipelaajaa, kun pesiskouluun saatiin lisää pesispassilaisia.
Pesiskouluista on nyt takana puolet. Lapsia on ollut hyvin mukana kaikilla kolmella kentällä ja ensi viikolla jatketaan samoilla aikatauluilla!
Pesäpalloliitto käynnisti keväällä pilottihankkeen, jonka työnimenä on Onnistuneet Caset jakoon seuroissa nuorten ja aikuisten harrasteliikunnassa. Kysessä on yli lajirajat ulottuva kokeilu, jossa seuroilla on mahdollisuus kehittää omaa harrastetoimintaansa.
Tänään pelattiin tuulisella Kupittaalla kaksi ottelua ja mukaan oli ehtinyt myös nämä miehet.
Seuraan saatiin miesten puolella lisää ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Heitä muistettiin eilen ennen Karjujen pelin alkua.
Runsaan viikon päästä alkavalle alueleirille on seurasta ilmoittautunut D-tyttöjen joukkueesta peräti 6 tuomaria. Mukaan mahtuu vielä. Leiri siis Loimaalla 17.-19.6.2016.
Some-maailma on ihmeissään, pelataanko Turussa pesäpalloa? No tottahan toki, tänäänkin meillä 3 junnupeliä ja huomenna miesten suomensarjaa Karjut - Loimaa lähes paikalliskamppailu siis!
Tänään kentällä riittää väriä, kun kaikilla kentillä pelataan junnupelejä. Vastustajiksi saapuu Jokioinen, Merimasku ja Ruovesi.
Pesiskouluihin on ilmoittautunut kiva määrä osallistujia ja nyt se sitten alkaa. Kupittaan lisäksi pesiskoulua järjestetään Hepokullassa ja Kaarinan Kultanummessa.