Kupittaalla vahdinvaihto

2.6.2016


Järeätä kalustoa
Järeätä kalustoa

Kevätpuolen ahkerasti kenttää hoitanut Jerry Stenberg luovuttaa Kupittaan valtikan viime vuonna toimessa olleelle Peetu Röntyselle. Peetu ottaa kopin koko kesän ajaksi, joten kenttäasioissa olepa yhteydessä häneen jatkossa.

Kentän hoitoon kuuluu monenmonta asiaa: on lanausta, heikkanurmen hoitoa, kyllä, tekonurmi vaatii myös huoltoa, lanausta, reikien paikkausta ja hiekan levitystä, jotta kaikilla pelureilla olisi paras mahdollinen alusta.

Kivituhkakentät vaativat vielä enemmän, koska siellä pitää olla tarkkana, että kulloiseenkin peliin tulee oikean kokoinen kenttä piirrettyä. Ja jos päivän mittaan vielä sataa, voipi rajat joutua piirtämään useampaan otteeseenkin. Piirtämisessä auttaa ns. tupsutus, eli kentän ääripäät ja tärkeät strategiset pisteet on merkattu erivärisillä maahan kaivetuilla merkeillä. Tämäkään ei aina auta, Purokadulla liikkui kerran merkkien ylöskaivamiseen ihastunut koiruus eli koira :)

Kun me kaikki pidettään yhdessä huolta yleisestä siisteydestä, eli NOSTETAAN ROSKA KULEKSIMASTA ROSKIKSEEN, niin kaikilla on kivempaa. Se JOKU ei aina ole kuitenkaan paikalla. Ollaan me itse se JOKU.

Tehtävät ovat siis moninaiset, tänään kentälle otettiin kasvatukseen nämä kuvan Tuijat... saadaan niitä hoitaa ja vaalia, kastella aina välillä, kuten Sirkan hankkimia kukkalaatikoitakin. Eli kuin tulisit kotipihalle ja sieltä lähtisit.

Viimeisenä kentältä lähtijä tarkastastaa tietysti, että kaikki tarvikkeet on turvassa sisätiloissa. Niinhän ollaan toki tehty nytkin. Ja lukitaan kaikki ovet lähtiessä ja portti, niin kukaan ulkopuolinen ei pääse tekemään konnuuksia.

Suurkiitos Jerrylle kenttien keväthoidosta, ilman Sinua emme olisi selvinneet. Nyt kun Peetu on päässyt vapaalle on aika antaa ohjat hänelle. Esimerkki on ollut suuri niin teoissa kuin sydämeltä :)

ps. Peetun yhteystiedot toimitetaan facetaussa later today :)