Uutisia

Pienpeliturnaus G, F - junnut sekä E-tytöt. Mukana on 10 joukkuetta, josta kaksi on omia.
Tällä viikolla on ollut hiljaisempaa pelien osalta ja näin meille on jäänyt aikaa aloittaa lähes lahonneiden lautojen vaihto pukusuojien ja kioskin edestä.
Leirillä pelataan ja tehdään myös paljon muuta... leiri on parasta koko kesässä ja leirillä joukkue hioutuu ja valmistautuu syyskauteen..
Tänään alkaa alle 12-v. valtakunnallinen Tenavaleiri Espoossa. Jo kauan odotettu leiri on siis alkanut ja odotukset ovat kovat.
Alemmassa jatkosarjassa pelit aloitetaan siis Juhannuksen jälkeisenä tiistaina, kun vastaan saapuu Kupittaalle Hyvinkään Tahko 2.
Turku-Hyvinkää ottelu pelataan ensi tiistaina 25.6. klo 18.00 Kupittaalla.
Heinäkuun alussa pelattavat Itä-Länsi -ottelut kokoavat pesiskansan tällä kertaa Seinäjoelle. Tänään julkaistuiden joukkueiden mukana on myös Kupittaalla esiintyneitä pelaajia ja tuomareita.
Aamu kymmeneltä aloitettiin pelit kaikilla kolmella kentällä. Jokainen joukkue ja pelaaja löysi paikkansa ja viikkoja odotettu turnaus saatiin käyntiin.
Kupittaalle saapuu joukkueet Naantalista, Salosta ja Kultanummelta. Samaan aikaan pelataan myös muutama junioriottelu Turun ja Salon välillä. Ottelut alkavat perjantaina klo 10.
Kuva on eiliseltä päivältä..hauskaa on olla mukana ..
Leirille matkaa meiltä kolme joukkuetta ja myös tuomareita. Leiri kestää kolme päivää ja kotiin saavutaan sunnuntaina monien pelien ja discon jälkeen.
Eilen B-poikien johlapeliin vastustajaksi saapui Ulvilan Pesä-Veikot ja ottelusta odotettiin paljon. Kaikkien riemuksi ensimmäisen jakson häviön jälkeen kotijoukkue terästi otteitaan ja ratkaisi viime metreillä jaksovoiton itselleen.
Pesiskoulua järjestetään tänä kesänä Kupittaalla ja Kaarinan Kultanummen kentällä 3.-14.6. välisenä aikana tytöille ja pojille.
Vieraaksi nuorekas joukkueemme sai vastaansa Ruskon vastaavan yhdistelmän. Molemmissa joukkueissa oli hyvä sekoitus nuorempaa ja vanhempaa pelaajaa.