Uutisia

Naisilla on takanaan jo kaksi ottelua, joista saaliina on 3 pistettä, kun taas Fera on kahden pelin jälkeen nollilla.
Eilen pelattu B-poikien Ykköspesisottelu alkoi jännittävästi molempien rakennellessa tilanteita ja juoksuja kotiin. Kotijoukkue heräsi kuitenkin ja päätti viedä voiton koko ottelusta.
Kiilassa vastassa on Hämeenkyrön Räpsän pojat. Kyseessa on B-poikien toinen kotiottelu, ensimmäinen pelattiin jo aikaisemmin keväällä.
Kaikkiaan yläkoulun ja lukion tyttöjen ja poikien otteluita pelattiin kahden viikon aikana 45. Mestarit saatiin selville jälleen kerran.
Tänään kiilassa vastaan asettuu Ulvilan Pesäveikot klo 18 alkavassa mittelössä. Kioski palvelee koko ottelun ajan ja otteluun on vapaa pääsy.
Eilen pelinsä pelasivat jo yläkoulun tytöt ja keskiviikkona ja torstaina jatketaanyläkoulun poikien peleillä. Perjantaina molempien loppusarjat ja seuraavalla viikolla vuorossa lukion tytöt ja pojat.
Toukokuussa pelataan kaikkiaan 16 ottelua ja näihin on nyt nimetty tuomarit. Lista lähetetty joukkueiden edustajille jaettavaksi eteenpäin.
Kouluttajakaksikko Mikko ja Onni-Eemeli Laakso vetivät molempien ryhmien koulutuksen ammattitaidolla.
Torstaina kentälle kokoontunut joukko sai aikaan paljon. nyt on taas hyvä aloittaa kausi.
Äffät ovat jo pelanneet pariin otteeseen myös Impivaarassa ja viime viikonloppuna joukkue kävi Hämeenlinnassa. Nyt on varattu tekonurmi joukkueen harjoituspeliin klo 10.30 - 12.30.
Tivoli aloittaa jo 18.4. eli Pitkäperjantaina. Nyt näyttää kelit suosivat todella hyvin. Viimeinen päivä laittaisiin pääsyyn on Äitienpäivä 11.5.
Tilaisuuden aloittaa aloittavien tuomareiden koulutus klo 18-19 ja heti perään jatkavien tuomareiden koulutus klo 19-20. Samana päivänä myös kentän kevättalkoot klo 17.30 alkaen. Alla linkki ilmoittautumiseen.
C-poikien SM-karsintasarjassa pelaa 29 joukkuetta kaudella 2025. Joukkueet on jaettu kuuteen lohkoon. Joukkue pelaa Mynämäen Vesan nimissä lohkossa C. Mukana on 5 turkulaista pelaajaa määräaikaissiirrolla.
Poikien Ykköspesiksessä pelaa 24 joukkuetta kaudella 2025. Joukkueet on jaettu kolmeen lohkoon.