Uutisia

Tänään pelataan pelisarjan arvo-ottelut Seinäjoella. Huomenna torstaina vuorossa kilpasarjan vastaavat.
Ensi torstaina pelataan taas Kupittaa Liigaa yli kuukauden mittaisen kesätauon jälkeen. Kaikkiaan kierroksia on vielä jäljellä 3 ja neljäskin pelattaa muutaman siirtyneen pelin vuoksi.
Tänään alkaa valtakunnallinen Nuorisoleiri Seinäjoella ja kestää aina perjantaihin asti, jolloin pelataan viimeiset sijoitusottelut.
Valtakunnallisten lasten ja nuorten pesäpalloleirien ajankohdat on vahvistettu kaudelle 2019. Ole nopea ja varaa tukijoukkojen majoitus ajoissa leiripaikkakunnilta tai lähialueilta.
Molemmilla seuroilla ei riittänyt lähtijöitä leirille koko joukkuetta, joten lyötiin hynttyyt yhteen ja Ruskon Pallon -67 pelaa nyt parhaillaan Tampereella poikien pelisarjassa.
Eilen pelattiin tärkeä kamppailu pisteistä ja varsinkin ensimmäinen jakso mentiin jännittyneissä tunnelmissa, kunnes kotijoukkue aloitti takaa-ajon ja kirjasi ensimmäisen jakson itselleen.
Juhannuksena täysiä täyttänyt tehonainen kutsuttiin katsomaan naisten peliä meidän muiden kanssa. Muu ohjelma ja osalllistujatkin pidettiin salassa ja näin päästiin yllättämään juhlan päätähti.
Eilen pelattiin kevätkierroksen viimeiset pelit ja joukkueet siirtyvät heinäkuun ajaksi lomailemaan. Jatkoa on luvassa vielä heti elokuun alussa.
Seitsemässä pelatussa ottelussa kotiin on mies tullut kaikkiaan 18 kertaa. Karjut ovat neljännellä sijalla etelälohkossa, viimeksi tiukka taisto käytiin Jokioisilla ennen Juhannusta.
Kaikkiaan pesiskoulua on voinut käydä 2,5 viikkoa ja keskiviikkona kokoonnutaan vielä pelaamaan yhdessä. Pelit alkavat klo 10 ja kioski on auki koko turnauksen ajan.
Ensimmäinen jakso Hyvinkään Tahkon sarjajohtajaa vastaan päättyi 0-11 juoksuin kotijoukkueen saamatta etenijää kolmoselle kertaakaan. Toiselle jaksolle saapui sisuuntunut kotijoukkue.
Seuran pesiskoulua on käyty jo kaksi viikkoa ja perinteiseen tapaan kokoonnutaan kaikki joukkueet Kupittaalle turnaukseen. Mukana ovat myös joukkueet Naantalista ja Salosta.
Nyt sain rypistettyä pelien tuomarit välillä 11.6 - 15.8. eli heti kun Laitilasta kotiudutaan, alkaa paluu arkeen ja pillin varteen.
Laitilaan kokoontuu tulevalla viikonloppuna lähes 80 joukkuetta G-D-ikäisiä pesäpalloilijoita. Seurasta matkaa lähtee kolme joukkuetta sekä tuomareita.
Jo viidennen kerran nimitys kuukauden Superpesispelaajana toi Kirittärien Emma Niemiselle automaattisesti paikan naisten Itä-Länsi otteluun Joensuuhun kesäkuun päätteeksi.