Uutisia

Maanantaina 5.11. saapuu Etelän alueen seurakehittäjä Mika Mikola kertomaan meille tulevasta.
Iltapäivä aloitettiin tietysti Kupittaalla pesistreeneillä. Kuten arvata saattaa kentällä tuuli jäätävästi, mutta sehän ei tätä tehoryhmää peloittanut, vaan hymyssä suin kirmattiin kentällä.
Pöytyän ykköspesiksen valmennukseen mukaan hyppää seuraikoni Hänä. Nykyisen suomisarjan nuorimmaisten jäsenten kanssa matkaa on kuljettu E-ikäisistä asti, nyt on aika lähteä uusiin tuuliin.
Eilen lauantaina kentälle löysi tiensä mukava määrä talkoolaisia ja näin saatiin lehdet haravoitua ja sisätiloja siistittyä. Turhaa romua ja lehtisäkkejä lähti kokonainen lavallinen.
Hyvin hoidettu kesän alueleiri poiki tuloksena uuden tulevalle kaudelle. Mukana ovat siis G-D-ikäiset Etelän alueen joukkueet.
Varsinais-Suomen pesäpallokausi paketoitiin ja parhaita palkittiin perinteisellä risteilyllä perjantaista lauantaihin. Merellistä kauden päätöstä juhlisti Tallink Siljan M/s Baltic Princess -laivalla peräti 250 innokasta pesäpallon ystävää.
Keräännymme laittamaan kentän talvikuntoon haravoimalla pudonneet lehdet ja siivoamalla muutenkin sisä- ja ulkotilat. Jokaisesta joukkueesta odotetaan mukaan 2-3 osallistujaa. Aloitamme klo 14.
Perinteikäs alueen syksyinen Palkitsemisristeily on jo kohta ovella, eli puolentoista viikon jälkeen lähdetään perjantaina 28.9. iltalähdöllä kohti Tukholmaa.
Kupittaalla pelattiin kaikkiaan 15 pienpeliä osallistujien kesken. Hauskaa oli kaikilla ja aurinko helli pieniä pelureita.
Parocin henkilöstön Tyky-päivänä mukana oli myös pesäpallo. Lähes sadan osallistujan mukana olo ilahdutti suuresti.
Viime sunnuntaina saatiin selville SM-kultamitalien voittaja. Kirittäret kaatoivat puhtaasti 3-0 ottelutuloksella Manse pp:n. Joukkueen kapteenilla oli ilo nostaa mestaruuspyttyä vuoden tauon jälkeen yli 3000 katsojan edessä.
Tulevana viikonloppuna pelataan D-poikien ja C-poikien aluesarjan pelejä vielä. Aikataulun näet tuosta ylempää.
Lauantaina pelattiin tosiaan 60 ottelua pienoisessa sateessa, mutta sekään ei haitannut kauden päätapahtuman menoa. Asuja oli taas mukana monenlaisia ja niiden eteen oli nähty paljon vaivaa.
Molemmissa pelisarjan arvo-otteluissa on mukana seuran edustajia. D-ikäiset pelaavat lauantaina Helsingin Roihuvuoressa ja C-ikäiset sunnuntaina Keravalla.