Uutisia

Äffien ja een pelit ja yksi C-poikien kotipeli lisätty ja tehtävät nimetty, käykää katsomassa omanne. C-p. tulee vielä yksi kotipeli, sen päivää ei vielä tiedetä.
Runsas viikko sitten päättyneellä leirillä seuran tuomarivelvoitetta oli täyttämässä Lauri Saarni, joka toimi leirillä naantalilaisen Suvi-Maria Sirolan tuomariparina.
Heinäkuu oli pesäpalloväelle jälleen todellinen tapahtumakuukausi. Imatran Itä-Lännellä aloitettiin, Sotkamossa pelattiin Tenavaleiri, Turussa yhdistettiin Suurleiri sekä World Cup -turnaus, Oulussa ratkottiin C-ikäisten Suomen mestaruudet ja Haminassa järjestettiin pitkästä aikaa valtakunnallinen leiri, tällä kertaa Naperoleiri F-G-ikäisille.
Eilen pelattiin jännittävä ottelu kahden tasaisen joukkueen kesken. Turku vei voiton ja kohosi näin kolmanneksi lohkon ylemmässä sarjataulukossa, vaikka ovat pelanneet vasta kaksi peliä.
Seinäjoen JymyJussien Jukka-Pekka Vainionpää ja jyväskyläläisen Kirittärien Emma Nieminen on valittu kuukauden pelaajiksi Superpesiksessä. Vastaavan kunnian saavat Ykköspesiksessä Haminan Palloilijoiden Jesse Eskelinen ja Mynämäen Vesan Jaana Marjamäki-Kekola.
Eilen pelattiin kahden lisäpisteitä janoavan joukkueen kesken kiihkeä kamppailu B-p. SM-sarjassa, kun vastustajaksi Kupittaalle saapui maineikas Seinäjoen Maila-Jussit.
Sunnuntaina pelatussa miesten suomensarjan ottelussa Karjut sai vastaansa Hyvinkään B-p. joukkueen. Ensimmäinen jakso oli tiukka 4-2, mutta toisella jaksolla kotijoukkue äityi kunnon lyöntitulitukseen.
Naisten ja miesten maakiksen pelit jatkuvat heti tällä viikolla ja lisäksi olen saanut D-p. myllytyssarjaohjelman. Tehty tuomaritaulukko niillä tiedoilla, vielä tulee lisää pelejä, tarkastetaan sitten tilanne.
Aamulla virkeät nuoret miehemme kävivät nappaamassa loppuottelupaikan Kouvolasta selvin numeroin 23-9.
Poikien pelisarjan Lännen paidassa pelasi lukkarina Eero Ahokas. Pelin jälkeen hänet palkittiin Lännen parhaana pelaajana. Samassa joukkueessa pelasi myös pari muuta Turun B-poikajoukkueen pelaajaa.
Ensimmäiset pelit on jo ehditty pelata, kun leiri käynnistyi tänään. Turun joukkue lähti matkaan suoraan World Cup tehtävistä jo sunnuntai aamuna ja pysähdys- ja treenipaikkana oli kuuluisa Vimpelin Saarikenttä.
Eilen sunnuntaina pelattiin turnauksen loppuottelut ja voiton kaikissa sarjoissa (naiset, miehet ja seka) vei Suomen joukkueet. Juhlallista palkintoseremoniaa vietettiin samana iltanaTurun kaupungin vieraana Suomen Joutsenella.
Perjantaina pelattiin vielä viimeiset sijoitusottelut, joidenka jälkeen kotimatkalle voitiin lähteä. Leirimestaruudet ratkaistiin ja voittajat saatiin selville.
Joukkueet ovat saapuneet Turkuun ja huomenna aloitetaan turnaus. Joukkueet ovat harjoitelleet jo jonkin verran ja mediakiinnostus on ollut valtavaa varsinkin Intian joukkueen 27 pelaajan johdosta.
Tänään julkistettiin pelaajat Itä-Länsi -otteluihin, jotka pelataan torstaina Kupittaalla. Samaan aikaan otteluiden tauolla on World Cupin avajaiset.