Uutisia

Myös miesten maakiksessa joukkue koostuu kokeneistä pelijyristä, seuran omista B-pojista sekä mitalia tavoittelevista C-pojista. Joukkue on pelannut kauden aikana tiukkoja kamppailuja sarjapisteistä, tällä hetkellä niitä kuitenkin on kolme keväisen Humppila voiton myötä.
Hienon alun jälkeen Karjujen taival on ollut tuskaista. Hieman lohtua haavoihin toi viime lauantaina upea taisteluvoitto kotona Hyvinkään Tahkosta, joka käytännössä sineitöi ensi kauden sarjapaikan.
D-pojat osallistuivat keväällä Laitilan alueleirille ja nyt on taitoja hiottu ja hiotaan vielä ennen leirille lähtöä. Leirillä ollaan noin viikon verran leirin pelisarjassa 6.-11.7.2015 välisen ajan.
Tänään pelatussa ottelussa mukana Valtteri Virtanen ja Lännen joukkueenjohtajana isänsä Jussi Virtanen.
C-poikien viimeisestä kotipelistä SM-leirikarsintasarjassa kehkeytyi odotetun lainen trilleri. Aurinkoinen Kupittaa säteili kilpaa kotijoukkueen pelaajien kanssa pelin päätyttyä 2-1.
Jäljellä on vielä tärkeä kotiottelu Hyvinkään Tahkoa vastaan. Keväinen koitos Turulle 0-1 ja nyt viime viikolla Turun saaliina Kama ykköseltä saalistettu upea jaksovoitto.
Eilen Hyvinkäällä pelattu miesten arvo-ottelu käytiin tasaisissa merkeissä. Pihkalan stadionilla jännitysnäytelmää upeassa kesäauringossa seurasi 4400 silmäparia.
Lauantaina matkaan startannut E-poikien joukkue on tätä kirjoitettaessa voittanut, pelannut tasan ja hävinnyt yhden ottelun kutakin pelisarjan alkulohkossa.
Tänään Hyvinkäällä pelattu naisten arvo-ottelu oli tasainen, kun jaksot menivät 0-4 ja 4-2. Vasta Supervuorossa saatiin ratkaisu, kun Länsi löi ratkaisevan voittojuoksun 0-1.
Sunnuntaina Siilinjärvellä alkavalle valtakunnalliselle Tenavaleirille osallistuvat leirin pelisarjaan meidän E-pojat, jotka jo hakivat leirikokemusta kuun alussa Laitilan alueleiriltä.
Olemme sopineet jalkapallopuolen kanssa, että he saavat tarvittaessa käyttää meidän KT2 kenttää varakenttänä. Tämä siis vain siinä tapauksessa, että heillä käytössä olevat nurmikentät suljetaan liiallisen liukkauden vuoksi.
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kupittaa täyttyy iloisista naisista, kun ennätysmäärä joukkueita, tavoite 40, saapuu ympäri maata nauttimaan pesiksen peluusta. Turkulaiset Akkalauma ja Toistpuoltjokkee ovat mukana myös kuissi.
Kuten kentällä nähdään, on sinisiä asuja välillä kaikki kentät täynnä Kupittaan pesispyhätössä. Harrastajia on kaiken ikäisiä ja pelejä pelataan kauden aikana satoja.
Turkulaisessa pesäpallossa ei olla totuttu valtakunnalliseen menestykseen, eikä sitä olla itseasiassa osattu odottaakaan. Tänä kesänä käsillä on kuitenkin niin realistiset menestysmahdollisuudet, että Kupittaalla on kuiskittu jopa mitalista. Mistä siis on kyse?