Uutisia

Kevään koulupelit aloittivat tällä kertaa lukiolaiset heti, kun kentät vapautuivat Tivoli Sariolan alta. Tyttöjen ja poikien sarjoissa on lähes tasamäärä joukkueita. Ensi viikolla pelataan yläkoulujen sarjat.
Runsas viikko sitten upeasti kynsiään hionnut C-poikien joukkue juhlistaa Äitienpäivää avaamalla kotiotteluidensa sarjan. Vastaan kiilaan juoksee Kankaanpään Mailan 1-joukkue.
Kuten kaikista seuroista, myös Turku-Pesiksestä löytyy otsikoiden ja valokeilojen takana pysytteleviä taustahenkilöitä, joiden arvo seuratyössä jää liian usein huomiotta. Yksi heistä on Sirkka Nieminen, Turku-Pesiksen taustalla jo vuosia häärinyt monitoiminainen.
Mukavaa huhtikuun loppua! Ulkokausi on alkanut ja Tivoli-turnauksessa juniorit pääsivät jo näyttämään taitojaan. Meidän Kupittaalle on myös ilmestynyt slogan: Ei oo mua, on vaan me! Tällä ideologialla on hyvä startata pelikausi käyntiin.
Viikonloppuna pelatussa turnauksessa Varalan aluejoukkue sijoittui kolmanneksi voitettuaan sunnuntaina 1-0 tuloksella Kuortaneen joukkueen.
Sunnuntaina kentän valtasivat juniorit pelaten toisiaan vastaan. Samaan aikaan aikuiset harjoittelivat junnupelien taulun- ja pöytäkirjan pitoa.
Perjantaina Kupittaalle oli kerääntynyt mukavasti nuoria pelureita kuulemaan pesätuomarin sijoittumisista, syöntönvalvojan toimista ja muista pesäpallotuomarin tehtävistä.
Tulevana viikonloppuna Suomen parhaat B-ikäiset pojat kokoontuvat aluejoukkueiden turnaukseen. Nyt punnitaan talven mittaan tehtyjen monipuolisten harjoitusten vaikutus ja teho.
Tulevana viikonloppuna 25.-26.4. pelataan perinteinen Tivoli-turnaus Kupittaalla. Tule paikalle nauttimaan kevän ensimmäisistä otteluista ja hyvästä fiiliksestä!
Oletko vailla kesätöitä? Kiinnostaako sinua liikunnanohjaus, lasten ja nuorten kanssa toimiminen ja/tai aikuisten terveysliikunta? Onko tulevaisuuden suunnitelmissa opettajan, liikunnanalan tai ohjaajan työ? Hae kesätöitä pesisohjausten parissa.
Tuomarikoulutus on tarkoitettu kaikille seuralaisille ja koulutukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua, saavu vain paikalle.
Jäsen- ja pelaajamaksukäytännöt muuttuvat nyt tammikuusta lähtien kun Turku-Pesis ottaa käyttöönsä Ilmari-ilmoittautumisjärjestelmän. Järjestelmän kautta jokainen voi maksaa jäsen- ja pelaajamaksunsa sekä tilata välineitä ja seuratuotteita vaivattomasti!