Tivoli-turnauksessa pelaamista ja uuden oppimista

26.4.2015




Sunnuntaina kentän valtasivat juniorit pelaten toisiaan vastaan. Samaan aikaan aikuiset harjoittelivat junnupelien taulun- ja pöytäkirjan pitoa.

Turnauksen ensimmäisen pelin pelasivat E/F-ikäiset vastaan D-pojat valkoiset ja tuomareina toimivat C-tytöt ja D-pojat siniset.

Seuraavaksi tuomarit siirtyivät pelaamaan eli D-pojat sininen kohtasi C-tyttöjen joukkueen ja tuomareina taas nuoret. Peli oli tasainen ja päättyi niukasti poikien voittoon. Yläkerrassa pidettiin pienen pöytäkirjan opetusta joukkueen vanhemmille, koulutuksen vetäjinä toimivat Tuuli Jansson, Marja-Leena Riihonen sekä Jenni Tutti.

Viimeisenä pelattiin kaikkien halukkaiden pelurien kesken muutaman vuoroparin tasaväkinen taisto. Tässä pelissä pääsivät myös valmentajat pelaamaan ja into oli käsinkosketeltavissa.

Samaan aikaan seuran C-pojat viettivät lauantaina alkanutta kaksipäiväistä leiriä Heinänokassa ja aamun ensimmäisen pelin jälkeen E/F-joukkue karautti turnaukseen Köyliöön ensin yläkerrassa ruokailtuaan.

Kioskissa hääri koko turnauksen ajan Sirkka ja Tuuli. Heli toimi palkintoraadissa ja Sariola-lipuilla palkittiin joukkueiden tsemppipelaajat. Jokainen joukkue on saanut oman lippukasansa jaettavaksi ja käytettäväksi naapurinamme kolmen viikon ajan olevassa Sariola-tivolissa.

Kotipesään oli ilmestynyt ihana slogan, allekirjoitan täysillä tämänkin :) Sirpa