Uutisia

Turku-Pesiksen naisten edustusjoukkue aloittaa sarjakautensa 2016 tulevana lauantaina 21. toukokuuta Loimaalla kello 15.00. Sitä ennen on kuitenkin hyvä tehdä nopea katsaus joukkueeseen.
Ensimmäiset pelit pelattiin tänään hienossa aurinkoisessa säässä. Kaikki viisi joukkuetta olivat innoissaan pelien alkamisesta.
Seura tarjoaa pesäpallosta kiinnostuneille 7-10.v. lapsille tutustumisen lajiin Kupittaalla keskiviikkoisin. Sinua on vastaanottamassa meidän seuran ohjaajat ja aika on siis 17-18.30.
Koko talven on tätä kohti taivallettu, hikoiltu ja treenattu. Nyt siis pelit pääsee todella alkamaan. Joukkue on esittänyt treenipeleissä hyviä otteita ja nyt on niiden vuoro oikeasti.
Eilen tapaturmapäivänä pelatiin Kupittaalla jännittävä kahden tasaväkisen joukkueen ottelu, jossa juoksuja tehtiin niukasti.
Huikeat lähes 13 miljoonaa koppia napattiin tämän viikon aikana 58 koulun pihalla Varsinais-Suomessa. Se tekee keskimäärin 1375 koppia jokaiselle oppilaalle. Koppeja nappaamassa oli yli 9000 maakunnan alakoululaista. Kisan tarkoitus oli kannustaa lapsia omatoimiseen liikkumiseen ja se todella näyttää toteutuneen.
Suomi on julkaissut eilen, Suomalaisuuden päivänä, uuden kokoelman Suomi-emojeita. Pesäpallo pääsi mukaan arvostettuun joukkoon, kun Finland emoji -kokoelma täydentyi 17 kesäteemaisella emoji-kuvasymbolilla. Suomi julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa valtiolliset emoji-kuvasymbolit joulukuussa 2015.
Pelikaveriksi saapuu Ruskon Pallon joukkue. Äffät ehti pelata jo ekan pelinsä Sariola turnauksessa ja nyt on sitten sarjapelien aika.
Tällä viikolla käynnissä oleva kisa on kerännyt tämän päivän TS:n mukaan jo runsaat 3 414 000 koppia. Tuloksesta puuttuu siis kahden päivän kopittelut.
Ensimmäiset Puma-tuotteet tulevat painosta ensi viikolla. Nyt avataan uusi tilausmahdollisuus, tilaukset tulee tehdä viimeistään 20.5. mennessä.
Tiistaina 10.5. pelataan ensimmäiset pelit lukion poikien sarjassa, jossa on mukana 7 joukkuetta. Keskiviikkona 11.5. vuorossa on lukion tytöt, joukkueita sama määrä ja molempien loppuottelut pelataan torstaina 12.5.
Kopitellaan koulussa liikuntatunneilla, välitunneilla ja vapaa-aikana yksin tai kaverien kanssa millä tahansa pallolla. Tarkoituksena on lisätä lasten päivittäistä liikuntaa ja samalla vahvistaa luokkahenkeä.
Turun pojat jäivät juoksuitta tässäkin kohtaamisessa, sen verran tiivistä ulkopelaamista keltapaidat esittivät.
Kiitos kaikille alustavaan ohjelmaan korjauksia ilmoittaneille. Nyt pitäisi olla valmis ja ensimmäinen ottelukin pelataan jo huomenna, eli korkea aika!
Kupittaalla kiilaan juoksee nimekäs ja vahva Hyvinkään Tahkon ykkösjoukkue. Ottelu alkaa jo klo 12.00.