Uutisia

Helatorstai sopi täydellisesti turnauksen järjestämiseen, varsinkin kun keli oli mitä mainioin.
Turku-Pesiksen väki on vuosien saatossa saanut järjestää ja olla mukana lukuisissa alueen tapahtumissa ja leireissä ja moni on saanut kipinän olla mukana vuosi toisensa jälkeen.
Viime perjantaina Kultaranta Resort toimi juhlan näyttämönä. Osa kutsuvieraista pelasi päivällä golfia ja illalla siirryttiin juhlimaan upeita saavutuksia.
Kolmella kentällä pelataan torstaina lähes koko päivä. Joukkueita on mukana 14 ja Turulta joukkueet G, F ja E-junnut. Ottelut pelataan klo 12-17 välillä.
Viime viikolla päättyneet sarjat saatiin pelattua aurinkoisessa säässä. Tässä sijoitukset.
Seuramme oli mukana viettämässä valtakunnallista liikuntapäivää Kupittaalla.
Vastassa kiilassa oli Pöytyän energinen joukkue. Tasainen ottelu päättyi vierailijoiden voittoon.
Kahden vuoden tauon jälkeen joukkueet ovat innolla osallistuneet turnaukseen. Keskiviikkona aloittavat pelinsa tyttöjen yläkoulut ja seuraavalla viikolla pelaavat lukiot.
Samaan aikaan talkoiden kanssa saivat junnujoukkueet opastusta erilaisista vinkkejä etenemisen parantamiseen.
Haravat, hihat ja sudit heiluivat ahkerien talkoolaisten käsissä. Vasara ja pora löysi myös osaavan käden ja kausi voi alkaa.
Parin vuoden tauon jälkeen turnaus toteutuu taas. Nyt pelaavat seuran omat junnujoukkueet vastustajiaan vastaan.
Nyt on taas aika saattaa kotipesä siistiin kuntoon alkavaa kautta varten. Tehtävää on monenlaista.
Omega saliin löysi tiensä 31 osallistujaa kulemaaan Jukka Laaksosen tuomarin sijoittumisesta ja tehtävistä.
Kevät on jo pitkällä ja tähän kevääseen kuuluu tietysti myös Sariolan monipuolinen tivoli, joka viipyy Kupittaalla 23.4. - 8.5. välisen ajan.
Jälleen uusitun tuomarikoultuksen yksi osuus on ICT-talo Omega-luentosali, Joukahaisenkatu 2 Turku