Naisten kausi suomensarjassa päättyi tappioon

11.8.2023

Kuvat Loimaa pelistä toukokuulta
Kuvat Loimaa pelistä toukokuulta

Porissa tiistaina kauden viimeinen sarjaottelu päättyi 2-0 jaksoin kotijoukkueen voittoon. Molemmat jaksot päättyivät 10-4 juoksuin. Tappio tiesi joukkueen putoamista maakuntasarjaan joukkueen jäätyä lohkossaan viimeiseksi.

Kauden mittaan pisteitä 14 ottelusta saatiin lounaslohkossa kokoon yhteensä 10 juoksueron ollessa 112 tehdyt, 221 annetut.

Suuri osa otteluista oli tiukkoja vääntöjä pisteistä. Ainoa kolmen pisteen voitto saatiin Laitilassa 0-2. Loimaata vastaan pelattiin tiukat ottelut, kun kotona voitto kairattiin 2-1 kotiutuskisan jälkeen. Loimaalla tulos oli 0-1. Mynämäeltä haettiin myös voitto 1-2 aina superiin asti edeten ja sama tulos oli myös Mynämäellä 1-2 supervuoron jälkeen.

Muita lohkon joukkueita vastaan pelit päättyivät kaikkien pisteiden menetykseen vastustajalle.

Kaikkiaan joukkueessa esiintyi 16 pelaajaa kauden aikana. Koko valmennustiimi oli ensimmäistä kertaa Turun joukkueen peräsimessä.

Lohkon runkosarjan voitti Mynämäen Vesan nuori joukkue 31 pisteellä, toisena Pesäkarhut Porista 26 pistettä ja kolmanneksi Pöytyän Urheilijat 24 pisteellä. Toiseksi vähiten pisteitä lohkossa saalisti Kokemäen Kova-Väki niukasti 12 pistettä ja jääden näin Turun edelle 7. sijalle lohkossa.

Joukkue vetää nyt henkeä ja pitää harjoitustaukoa. Edessä on mietintä tulevan kauden pelaamisesta.

Joukkueen jäseniä nähdään vielä toki eri toimissa, aikuisten harrastepesiksessä on vielä kaksi kertaa jäljellä, naiset osallistuvat myös miesten maakuntajoukkueen ottelutapahtumien toimitsijatehtäviin. Edessä on vielä muutama tuomaritehtävä sekä valtakunnallinen Ladypesisturnaus 2.-3.9. Kupittaalla, jossa naisjoukkue osallistuu tuomaritehtäviin muiden seuran joukkueiden mukana.

Joukkue kiittää kaikkia tukijoitaan ja kannattajiaan kaudesta!