Jaakko Leppäniemi on poissa

Turkulainen pesisyhteisö sai hiljattain suruviestin: pitkän linjan pesismies Jaakko Leppäniemi on menehtynyt. Hän kuoli toukokuussa 2026 äkillisen sairauskohtauksen jälkeen Kaskenlinnan sairaalassa.

Jaska syntyi Ilmajoella v. 1949 ja sai jo pikku poikana elinikäisen kipinän pesäpalloon. Ilmajoella, Laihialla, Ruotsin Eskilstunassa ja Vaasassa asuneen Leppäniemen taival toi hänet lopulta Turkuun, jossa hän asui yli 30 vuotta. Jaska aloitti työn teon jo 15-vuotiaana leipurina, mutta varsinaisen työuransa hän toimi vanginvartijana. Olipa paikkakunta sitten mikä tahansa, niin huushollista löytyi kuulemma aina kaksi samaa tavaraa: räpylä ja pallo.

Lopetettuaan oman pelaajauransa Jaska koki Vaasan Mailan huippukaudet toimiessaan 1980-luvulla edustusjoukkueen bussikuskina ja seuran kovana talkoolaisena. Ja sama peli jatkui hänen siirryttyään Turkuun. Hän oli työnantajansa Onnimannin mukana voittamassa kuusi Firmapesiksen mestaruutta v. 2000-2010. Tämän lisäksi hän toimi Kupittaalla kentänhoitajana ja oli usealla leireillä myös talkoolaisena. Muistissa on eräskin kerta, jolloin olimme Jaskan kanssa koko päivän maalanneet pesäpalloviivoja nuorten valtakunnallista pesisleiriä varten. Vasaramäen kenttä oli viimeinen piirrettävä ja niin olivat miehet 12-tuntisen talkoopäivän jälkeen puhki, että piirsimme kotipesän kaaren väärin päin. Hillitön nauruhan siitä seurasi, eikä siinä auttanut kuin putsata kenttä ja piirtää se uudelleen.

Katsomossa Jaska taisi nähdä lähes joka ainoan Turku-Pesiksen pelin, kun seurassa pelattiin vuosina 2009-2013 naisten superia. Myös veljen tyttärentyttären pelejä käytiin myöhempinä vuosina monesti katsomassa Laitilassa. Moni muistaa ne aurinkoiset kesäpäivät, kun Jaska pyöräili Kupittaalle: riski mies ilman paitaa sai monen pään kääntymään.

Jaska ehti elämänsä aikana moneen urheilulajiin mukaan. Pesiksen lisäksi hän harrasti uintia, sukellusta ja uppopalloa. Uintiretkistä jäi mieleen tarina, johon hän usein palasi yhteisillä reissuilla: uintitempaus Uumajasta Vaasaan 1980-luvulla ja kanaaliuintitapahtuma Ruotsissa. Nähtiinpä Jaska aivan viime vuosina vielä joskus kiintorastejakin hakemassa Uittamon metsistä. Eläkepäivinään hän oli raskaan sarjan penkkiurheilija, joka viihtyi TV:n äärellä aina kun jotain urheilua näytettiin. Keilaamassa hän kävi pitkään, kunnes joutui terveyssyistä muutama vuosi sitten jättämään lajin.

Viime vuosina hänelle olivat erityisen tärkeitä 5-vuotias pojantytär Ellen sekä pojan kultainennoutaja Nana, joille löytyi aina hoitopaikka, kun sitä tarvittiin. Perhe oli kaiken kaikkiaan tärkeä Jaskalle – lasten ja lastenlasten kuulumisia kerrottiin ylpeän isän/isoisän äänellä, kun soiteltiin tai kuljettiin pesäpallon perässä ympäri Suomea. Pesäpallon kehityssuuntauksista puhuttaessa Jaska oli pitkälti vanhan liiton miehiä. "Taasko tuo selostaja jakaa pinnoja? Kyllä juoksuilla ja pisteillä on pesäpallossa vissi ero!"

Jaska oli luotettava tekijä, joka oli aina valmiina auttamaan. Olisimme olleet pulassa Partekin Tyky-päivillä n. 50 osallistujan kanssa, jollei Jaska olisi tullut apuun. Samoin jokasyksyiset valtakunnalliset Ladypesis-turnaukset onnistuivat Jaskan kentänpiirtotaitojen ansiosta. Jaskalla oli myös tuomarointi veressä ja useita koulupesiksen otteluita ehdittiinkin puhaltaa yhdessä.

Jaskasta jäi varmasti monelle lämpimät muistot. Hän vaikutti välillä ehkä vähän jurolta, mutta oli rehti, lämminhenkinen ja huumorintajuinen seuramies - ja kuten sanottua, ennen kaikkea avulias ihminen, jonka sanaan saattoi aina luottaa.

Hyvän ystävän muistoa kunnioittaen,
Jarmo Nieminen ja Sirpa Helin