C-poikien peli kulkee, tänäänkin pääset seuraamaan ottelua

23.5.2023

Kiilassa
Kiilassa
Kuvat: Pia Tamminen
Kuvat: Pia Tamminen

Tiivis kotipelien tahti jatkuu vielä tänään klo 18 Kupittaalla, kun vastaan saapuu Hämeenkyrön Räpsän nuoret miehet. Peli on sarjassaan jo 4. peräkkäinen kotipeli.

Helatorstaina Kupittaalle vastustajaksi saapunut Manse PP joutui toteamaan turkulaisten lyöntivoiman ja ottelutuloksista voi päätellä, että toinen peli oli jo hävitty ennen alkamistaan, siksi kovaa kyytiä päivän ensimmäinen peli oli. Samana päivänä siis pelattiin myös Manse PP:n kotiottelu, heillä kun kenttätila on kovassa käytössä ja peliaikoja sieltä vaikea saada.

Eilen kiilaan juoksi Eurajoen Veikkojen C-pojat ja pienen alun haparoinnin jälkeen kotijoukkueen lyöntipeli lähti rullaamaan ja tulosta syntyi tasaiseen tahtiin. Kun myös ulkopeli oli täyttä rautaa lukkari Otso Kaijulan johdolla, jäivät vastustajat ensi jaksolla ilman juoksuja (12-0).

Toisella jaksolla tahti jatkui ja hyvin rakennetulla taktiikalla tulosta syntyi. Myös Eurajoki pääsi juoksujen makuun tehden jaksolla yhteensä neljä juoksua (11-4).

Turun pelinjohtajat Jani kapuinen ja Joseph Hollingworth apunaan Toni Saarinen olivat ylpeitä pelaajiensa otteista. Joukkueesta puuttui muutama pelaaja, joita nuoremmat D-pojat hyvin paikkasivat. Mukana heistä olivat Olli Lehto, Veikka Mäkelä ja Lenni Yli-Hannuksela. Hienoa oli, että kaikille 10 pelaajalle kertyi tehopisteitä tuoduissa ja/tai lyödyissä. Kirkkaimpana tähtenä 3-polttajana toiminut Markus Hokkanen tehot 2+4, tuodut 2. Suurin osa juoksuista tehtiin lyönneillä, sillä vapaat 1 ja harhat 1 saatuina eivät peliä ratkaisseet. 

Joukkueen ulkopeli oli tänään tiivistä ja järkevän rauhallista ja selvästi näki, että alla oli jo muutama voitettu ottelu ja talven kova treeni, joka nyt tuottaa hedelmää.

lue ottelun kulku      tästä

ja klikkaamalla seuranimeä Turku-Pesis pääset näkemään kaikki jo pelatut ottelut ja tulevan ohjelman :)   tai tästä

Tänään Kupittaalle vastustajaksi saapuu Hämeenkyrön Räpsä ja peli alkaa klo 18. Kioski palvelee niin janoisia kuin nälkäisiäkin. Tervetuloa kannustamaan ja seuraamaan joukkueen hienoja otteita!