Urheilugaalassa muistetettiin myös pesäpalloilijoita

13.1.2023

Eilisessä gaalassa nähtiin pitkästä aikaa salillinen urheilijoita, valmentajia ja taustavaikuttajia. Haastatteluissa kävikin selville, että juuri tänään oli kiva nähdä kasvotusten ja vaihtaa kuulumisia. Takana oli upea Urheiluvuosi 2022.

Helena Koukkarille myönnettiin Urheilugaalassa Taustavoima-palkinto

Pesäpalloliitossa pitkään toimineelle, vuodenvaihteessa eläkkeelle jääneelle Helena Koukkarille myönnettiin tänään 12.1. Urheilugaalassa Taustavoima-palkinto.

Taustavoima-palkinto myönnetään lajiliittojen pitkäaikaisille toimijoille. Taustavoima-palkinnon saajan panos on ollut poikkeuksellisen merkittävä lajissaan, ja hän on suurella lajisydämellään ollut mukana lajin pitkäaikaisessa kehittämisessä.

Pesäpalloliiton kilpailu- ja koulutussihteerinä toiminut Helena Koukkari jäi joulukuussa eläkkeelle yli 35 vuoden palveluksen jälkeen. Hän itse tiivisti oman asenteensa työhön läksiäishaastattelussaan:

– Suurimman ilon on aina saanut siitä, että on voinut olla seuralle tai toimijalle avuksi, oli sitten kyseessä kuinka pieni asia tahansa. Seuratoimijan tyytyväisyys ja kiitokset lämmittävät. Niistä on usein ammentanut voimaa omaankin arkiseen tekemiseen.

-----

Tähän voi täysin rinnoin samaistua jokainen seuratyössä ollut, sillä Helena toimi keskeisissä tehtävissä lajin parissa ja häneltä sai aina vastauksen välillä kinkkisiinkin kysymyksiin. Vaikka välillä oli varmasti monta rautaa tulessa, tuntui, kuin oma asia olisi ollut kärkipäässä selvityksessä. Hän toimi monen kilpailupäällikön alaisena aina yhtä osaavasti ja tehokkaasti.

Lemmenlaivalla pesäpalloliitto muisti Helenaa myös.

----

Toinen gaalassa mukana ollut palkittava ei lainkaan tiennyt, mitä ilta toi tullessaan. Niin hyvin joukkuetoverit olivat osanneet pitää salaisuuden omanaan ja he osasivat ottaa tilansa ja yllättää näyttävästi pitkäaikaisen ystävänsä ja pelikaverinsa. Silminnähden liikuttunut legenda löysi itsensä täysin valmistautumatta lavalta pitämässä hienon puheen kuulijoille.

----

Toni Kohonen valittiin Urheilugaalassa Suomen urheilun lähettilääksi

Toni Kohonen valittiin 12.1. Urheilugaalassa Suomen urheilun lähettilääksi.

Toni Kohonen on yksi Suomen menestyneimmistä pesäpalloilijoista, joka lopetti maineikkaan pelaajauransa viimeisessä superpesisottelussaan 16.8.2022. Runkosarja ja pudotuspelit mukaan laskettuna Kohoselle kertyi 1 040 Superpesiksen ottelua. Hänet valittiin vuoden pesäpalloilijaksi kolme kertaa.

  • Kasvattajaseura: Kiteen Pallo -90
  • Seurat Superpesiksessä: Kiteen Pallo -90; Oulun Lippo; Sotkamon Jymy; Kouvolan Pallonlyöjät; Imatran Pallo-Veikot
  • Ensimmäinen superpesisottelu: SMJ vs. KiPa 10-1, 2.5.1993
  • Viimeinen superpesisottelu: IPV vs. Manse, 16.8.2022
  • Ensimmäinen lyöty, tuotu ja kunniajuoksu: KiPa vs. MuPS 7-4, 9.5.1993 (uran 2. ottelu)
  • Miesten SM-mitalit: 10 kultaa, 9 hopeaa, 1 pronssi
  • Vuoden pesäpalloilija 2001, 2005, 2014
  • Pudotuspelien arvokkain pelaaja 2011
  • Vuoden lukkari 1999, 2001-2002, 2004-2005, 2009-2016
  • Kultainen räpylä 1999, 2001, 2005, 2009-2010, 2013-2014
  • Tehopelaaja 2002
  • 23 miesten Itä-Länttä, 1 Liitto-Lehdistö, 13 juniori-ikäluokkien Itä-Länttä
  • Arvo-ottelussa joka vuosi 1985-2018 ja 2021
  • Runkosarjassa 780 ottelua, 50+842 lyötyä, 537 tuotua, 3355 kärkilyöntiä (57,3 %)
  • Ylemmissä pudotuspeleissä 254 ottelua, 11+205 lyötyä, 174 tuotua, 1010 kärkilyöntiä (55,5 %)

Lähde: www.pesis.fi