Lasse Suvanto jatkaa V-S Pesiksen johtokunnassa

9.11.2019

Keskiviikkona pidetyssä vuosikokouksessa erovuorossa ollut Lasse valittiin jatkamaan johtokunnassa vuosiksi 2020-2021.

Myös muut erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet Racel Sirola Naantali, Sami Mäki Laitila ja Katja Tiittanen Paimio valittiin jatkamaan vuosiksi 2020-2021.

Muut johtokunnan jäsenet v. 2020 ovat Juha Lehto Mynämäki, Paavo Kallio Pöytyä, Tiia Iivonen Loimaa ja Petri Lehtonen Jokioinen. Puheenjohtajana jatkaa edelleen Antti Aine.

Kuluneella kaudella alueen lisenssimäärä nousi hyvin (1608), mikä on 2000-luvun ennätys ja kasvua oli jopa 20% (315 kpl). Kilpalisenssejä oli 937, harrastepasseja 281 ja pesispasseja 390. Eniten kasvua oli kilpalisensseissä ja aikuisten harrastepasseissa.

Seuroista suurin kasvaja oli Paimion Pesis ja meidän seura on edelleen alueen suurin seura 249 lisenssillä. Suurkiitos tästä kuuluu kaikille seuran valmentajille ja ohjaajille, jotka ovat omalla toiminnallaan mahdollistaneet pelaajien ja harrastajien  mukaantulon seuraamme.

Vuoden vaihteessa järjestetään perinteiset C-junioriturnaukset Impivaarassa ma 30.12. ja 31.12. Myös talvilomalla nuorimmille junioreille turnauksia.

V-S Pesis järjestää keväällä paras pesisgorffarikisan ja syksyllä seurojen ja tekijöiden palkitsemisristeilyn.

Ensi vuonna alueleiri järjestetään Lahdessa ja Loimaan Palloilijat Juniorit ovat järjestämässä valtakunnallista Tenavaleriä ensi kesänä 13.-18.7. Leirin valmistelut ovat jo vauhdissa ja ensi vuoden puolella aloitetaan toden teolla. Loimaan kaupunki on vahvasti tulemassa toimintaa.