Vuoden viimenen halliturnaus saattiin pelattua

31.12.2018

Hutunkeitto
Hutunkeitto
Alkukiilassa
Alkukiilassa
Suvi-Maria ja Erkka
Suvi-Maria ja Erkka
Tulokset
Tulokset

Eilen pelattiin Impivaarassa C-ikäisten halliturnaus, mukana oli 5 tyttö- ja 7 poikajoukkuetta. Pelejä pelattiin kaikiaan 12 koko päivän aikana.

Mukana oli myös meidän C-pojat valmentajinaan Lasse Suvanto ja Alpi Virtanen. Poikien ensimmäinen peli Espoota vastaan oli kylmää, mutta toisessa ja samalla turnauksen viimeisessä pelissä Humppila kaatui niukasti 4-3 juoksuin. Tästä on hyvä jatkaa joukkueena eteenpäin.

Tyttöjen puolella varmempia otteita esitteli Laitilan Jyskeen tytöt ja poikien puolella vastaavasti Espoo ja Loimaa. Alla kuvassa kaikki tulokset, kiitos Mikalle :)

Paikalla oli myös seuran kanttiini, joka toimi koko turnauksen ajan.

Otteluiden tuomareina toimivat alueen Tuomrikerhon nuoret tuomarit.

Seuraavan kerran Impivaarassa pelataan lauantaina 5.1. kun vuorossa on meidän seuran järjestämä turnaus E- ja D-ikäisille joukkueille.