Turku vei voiton trilleristä

2.8.2017

Captain is back
Captain is back
Tuomarikokousta
Tuomarikokousta
Odottavan aika on pitkä
Odottavan aika on pitkä
Apu lähellä
Apu lähellä

Eilen pelattiin kahden lisäpisteitä janoavan joukkueen kesken kiihkeä kamppailu B-p. SM-sarjassa, kun vastustajaksi Kupittaalle saapui maineikas Seinäjoen Maila-Jussit.

Ottelun tärkeys paistoi heti ensimmäisessä SMJ:n sisvuorossa, jossa neljä miestä kävi lyömässä ja vuoronvaihto. Turku sai heti hengen päälle ja liukas kärki saatiin heti kolmoselle. Hyvän lukkaripelin jälleen kerran pelannut Joona Iivonen kotiutti ensin Ville Niemisen ja heti perään Akseli Åbergin. Heti perään Rasmus Herrala koitutti Henri Hombergin ja lisäksi Miko Hännikäinen paloi kotipesään. Tämä riitti pitämään kotijoukkueen jaksovoiton, kun vastustajan sisävuorot olivat ponnettomia ja meidän ulkokenttämme tiivis ja toimiva.Vieraat saivat kavennusjuoksun viimeisellä sisällään, ja näin jakso 3-1 kotiin.

Tauolla Seinäjoki teki lyöntijärjestykseensä paljon muutoksia. Turku aloitti juoksujen teon ensimmäisellä sisävuorollaan, kun Joni Siltala kotiutti Henri Holmbergin. Vastustajan jäädessä edelleen juoksuitta, teki Turku kaulaa kahdella lisäjuoksulla Rasmus Herralan kotiuttaessa Åbergin ja Holmbergin. Tätä edelsi vieraiden purnaus 2-tuomarin toiminnasta, jonka seurauksena tuomarien fyysistä koskemattomuutta loukattiin ja ulos joutuivat pelaaja Topias Peltomäki sekä 2-pelinjohtaja Jari Peltomäki. Vastustajan jokerit vastasivat jakson kavennuksjuoksusta toisella sisällä ja kolmannellaan vastustaja teki kaksi lisäjuoksua ja tilanne oli 3-3. Turun seuraavat kaksi sisävuoroa mentiin juoksuitta ja Paavo Salo sai lujan lyönnin jalkaansa, onneksi hän pääsi nilkuttamaan kakkoselle vastustajan ottaessa kopin, ei paloa, ja huoltojoukkojen huomaan. Sitten vierailla oli mahdollisuus jaksovoittoon, mutta miehiä ei saatu kakkosta pidemmälle Turun ulkokentän poimiessa pallot ja näin jakso tasan 3-3 ja koko ottelutulos 1-0 ja kaksi pistettä Turulle.

Paikalla olleet 116 silmäparia saivat siis jännittää aivan pelin loppumetreille tapahtumia. Tuomareilla oli kova iltapuhde, sillä pelin jälkeen liitolle tehtävä raportointi odotti. Seinäjoen muu joukkue selvisi tilanteesta kunnialla, auttoivat meidän pelaajaa loukkaantumisen ensihoidossa ja olivat veilä napata jaksovoitonkin. Siitä pisteet heille ja kiitokset avusta.

Turun pelinjohto Jesper Forsman ja Petri Hännikäinen käyttivät joukkueensa osaamista hienosti hyväksi ja kapteeni Rasmus Herralan sisä- ja ulkopeli toi varmuutta lisää. Voitollaan Turku nousi neljänneksi sarjataulukossa. Seuraavaksi matka jatkuu tiistaina 8.8. Helsinkiin Pu-Mun vieraaksi ja runkosarjan viimeinen kotiottelu on perjantaina 11.8. Koskenkorvaa vastaan.

Kiivaassa pelissä 3-tilanteet Turku 12 ja Seinäjoki 6

Palkitut: Turku I Eemeli Mäki ja II Joona Iivonen

Seinäjoki: I Elmeri Lieto ja II Konsta Sikkilä