Lahden alueleirille mukaan seuran F- ja E-pojat

4.6.2017



Ensi viikonloppuna 9.-11.6. järjestetään Etelä-Suomen, Hämeen ja Varsinais-Suomen alueleiri 8-14-v. seurajoukkueille. Turusta matkaan lähtee siis kaksi joukkuetta.

Joukkueiden valmentajat Pekka Kaijula (F) ja Lasse Suvanto (E) odottavat jo innolla leirin alkamista. Joukkueenjohtaja Pia Tamminen on järjestellyt hikipäin kuljetuksia ja kohti leiriä ollaan kovasti menossa.

Leirillä on mukana 12 E-poikajoukkuetta ja Turku pelaa lohkossa D yhdessä Keravan ja Kinnarin kanssa. F-joukkueita on mukana Turun lisäksi Espoo, Humppila, Hämeenlinna, Lahti ja Pöytyä.

Lahti tarjoaa erittäin hyvät puitteet alueleirille; majoittumiseen on varattu kolme koulua ja käytössä on kaikkiaan 14 kenttää, joista viisi rouhenurmikenttiä ja yksi hiekkatekonurmi. Pelien pääpaikkana ja sydämenä toimii Lahden klassinen Kisapuisto, jossa pelejä pelataan viidellä kentällä.

 

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Tämä on Suomen suuri vuosi, jota vietetään teemansa mukaisesti yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Se elää koko Suomessa, koko vuoden 2017. Alueleirillä on ilo olla osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Leirin järjestäjänä toimii perinteikäs Lahden Mailaveikot. Seura on ollut mukana pesiksessä tasan 20 vuotta meitä kauemmin (1929 lähtien, kun me vuodesta 1949 lähtien).

 

lue lisää tästä