Turkuun kolme palkintoa Syysristeilyn palkintogaalasta

5.10.2015

Keskellä Rasmus ja Hänä
Keskellä Rasmus ja Hänä
Miina Mikan tentattavana
Miina Mikan tentattavana
Kaikki palkitut yhteiskuvassa
Kaikki palkitut yhteiskuvassa

Viime viikonloppuna alueen pesisväkeä palkittiin perinteisin menoin ja itseoikeutetut palkinnot kannettiin Turkuun.

C-ikäisten palkinnon pokkasi Rasmus Herrala, jolla kausi oli täynnä erilaisia edustuksia: valinta valmennuskeskusjoukkueeseen Varalaan, kilpasarjan Itä-Länsi edustus, oman joukkueen sijoittuminen 8. parhaaksi koko maassa ja vielä valinta C-ikäisten aluejoukkueeseen syksyllä Tampereella. Lisäksi Rasmus pelasi myös muutaman miesten suomensarjanpelin maakuntasarjapelien ohella.

Valmentajapalkinnon pokkaisi jo usean vuoden valmentajana toiminut ikinuori Petri Hännikäinen, joka siis oli mukana luotsaamassa joukkuetta maan kahdeksenneksi parhaaksi joukkueeksi yhdessä Jesper Forsmanin kanssa. Tulevat kaudet tulevat näyttämään, mihin tämä tehomies yltääkään. Hänä on kuulunut jo vuosia miesten suomensarjan aloituskokoonpanoon vilkkaana etenijänä ja laaja-alaisesti kopparin tonttia hoitaen.

Naisten maakuntasarjassa pelannut Miina Hannula palkittiin vuoden nuorisotuomarina. Miina oli mukana usealla tuomarileirillä myös tänä kesänä ja hänet valittiinkin Nuorisoleirin Itä-Länsi -ottelun tuomariksi ja myös leirin parhaaksi tyttötuomariksi.

Palkintogaalan juonsivat ammattimaiseen tapaan Heli Pennanen ja Mika Mikola. Risteilyllä oli tänä vuonna mukana runsas 200 varsinais-suomalaista risteilijää.

Matti Lähteenmäen saadessa vuoden tuomaripalkinnon koko juhlaväki seisoi upean Superpesistuomariuran tehneen Matin kunniaksi.

Katso kaikki palkitut tästä