Kupittaa täyttyi iloisista ja värikkäistä Ladyistä

6.9.2015

Toispuoltjokkee voittoisana
Toispuoltjokkee voittoisana
Peliuran pidentäjät
Peliuran pidentäjät
Uskonpuutteesta ei voi syyttää
Uskonpuutteesta ei voi syyttää
Voitto ei ole pääasia
Voitto ei ole pääasia
Tuomaripalaverissa
Tuomaripalaverissa

Lauantaina pelattiin 42 joukkueen kesken valtakunnallinen Ladypesisturnaus Kupittaalla ja sen lisäksi kahdella muulla kentällä. Väriä, reimua ja onnistumisia mahtui päivään useita.

Pelit aloitettiin jo heti yhdeksältä aamulla ja ne jatkuivat aina kuuteen saakka, jokaisella joukkueella oli kolme peliä ja kaikkiaan pelejä pelattiin lauantaina 63! Lippua kierrettiin noin tunnin mittaisen pelin aikana kymmeniä ja liikunnan riemu oli käsin kosketeltavissa. Tauoilla joukkueet ehtivät tutustua Baseballin lyöntiin ja kaffeilla käytiin ahkerasti seuran emännöimällä kioskilla. Koko päivä saatiin pelattua upeassa ilmassa, pieniä pisaroita toki tuli heti aamulla, mutta säikähdyksellä selvittiin.

Seuran omat joukkueet Toistpuoltjokkee ja Akkalauma olivat saaneet liikkeelle energiset naiset, Akkalauma pelasi Kupittaan Liigaa kesällä, kun taas vanhempi siskonsa ehti käydä treeneisssä ehkä kahdesti, joista toisetkin peruttiin. No vanhasta muistista kaikki löysivät tiensä Kupittaalle ja taidot olivat tallella edelleen, kuissi. Oli suorastaan ihailtavaa katsoa, miten taktiikka pelasi ja lyönti kuin lyönti osui mailaan upeista taittoheitoista puhumattakaan. Kolmen pelin jälkeen liikkeet hieman kangistuivat, mutta asia hoidettiin kuntoon saunan löylyissä jälkipeleissä. Kiitokset omalle ihanalle joukkueelle taas kerran nauruista ja ilosta, teidän kanssa ei pääse vanhenemaan :)

Tuomaritehtäviä hoiti tänä vuonna naisten ja miesten joukkueet apunaan muutama innokas nuori tuomari.  Suurkiitos kaikille urakasta, pelit saatiin hienosti pelattua ja aikatauluissa  pysyttiin. Kenttämiestarina tänä vuonna hääri Tinke Peltonen apunaan Peetu Röntynen ja kentät hoidettiin upeasti pelienkin välillä. Kioskissa Sirkka ja Tuuli tekivät hikihatussa leipiä ja makkaraa paistettiin usempi 10 kilo. Onneksi apulaisia riitti myös kioskiin Merjan ja Sirpan toimesta.

Kaikkiaan voidaan sanoa, että seuraväki selvisi tästäkin urakasta kunnialla ja kun sadat iloiset naiset vievät ilosanomaa eteenpäin omille paikkakunnilleen niin voipi olla, että ensi vuonna joukkueita on vieläkin enemmän :)

Turnauksen järjestämisestä vastasi ammattimaiseen tapaan Varsinais-Suomen Pesiksen väki.

   .... Ladyblue Sirpa