Karjujen karsinassa kokemusta ja nuoruuden intoa

7.7.2015



Hienon alun jälkeen Karjujen taival on ollut tuskaista. Hieman lohtua haavoihin toi viime lauantaina upea taisteluvoitto kotona Hyvinkään Tahkosta, joka käytännössä sineitöi ensi kauden sarjapaikan.

Upean ottelun numerot siis: 2-1 jaksot (4-3), (5-6), (0-0), (1-0)

eli helteiselle Kupittaalle saapuneet saivat koko ajan edestä jännittää joukkueen mukana. Ottelussa nähtiin myös Miro Marttilan upea kunnari ja miehen täydellinen sisäpeli. Karjupaidan pääsi pukemaan myös Joseph Hollingworth.

Joukkueessa on ollut kokeilemassa seuran omia nuoria lupauksia ja hyvin nuoret miehet ovatkin Karjupaitaan sopineet. Lukkarina on pelannut jo useammankin ottelun Verneri Aakula ja otteet ovat parantuneet aivan huimasti peli peliltä ja varsinkin tässä Tahko pelissä toiminta lautasen äärellä oli ollut huimaa ja tietysti yksi avain tärkeiden sarjapisteiden saantiin.

Otto Santaniemi ja Emil Jansson ovat myös taistelleet Karjupaidassa samoin kuin muutamaa vuotta nuoremmat Miko Hännikäinen ja Rasmus Tuominen. Lisäksi Otto on pelannut Jokioisten Koetuksen B-pojissa samoin kuin Verneri Aakulakin ja Emil vastaavasti Pöytyän Urehilijoiden B-pojissa. Kehitystä ja kokemusta kun tulee lisää peli peliltä, niin näistä miehistä kuullaan vielä.

Joukkueen pelaajista Jesper Forsman ja Petri Hännikäinen toimivat C-p. valmentajina, Jani Kapuinen, Verneri Aakula ja Emil Jansson  D-poikien valmentajana, joten pelimiehiä on jatkossakin tulossa miesten joukkueisiin.

Joukkueen pelinjohtajalla Jesse Villalla on käytössään siis nippu, joka on valmis ottamaan haasteen vastaan. Joukkueen taustalla upeaa työtä tekevät huoltajana Timo Tinke Peltonen ja jojon ominaisuudessa mailamiehestä jokeripaitaan aina valmis Joseph Hollingworth. Näiden miesten sydämet sykkivät täysillä, kun nuoremmat pelurit saavat vastuun kautta onnistumisia laajalla rintamalla.

Tätä upeta joukkoa näet Kupittalla seuraavan kerran keskiviikkona 15.7. kun vastaan saapuu nyt sarjakakkosena oleva Loimaan Palloilijat. Tässä välin joukkue käy vieraspelit Vihdissä ja Porissa.