Uutiset

Ikikarjut Hännikäinen - Kaijula SM-kultaa 35-v. SM-turnauksesta

Kullan metsästykseen Turusta perjantaina starttasivat Petri Hännikäinen ja Pekka Kaijula. Jännittävien vaiheiden jälkeen Varkaudessa saatiin selville voittajajoukkue eli Puna-Mustat, jonka paidassa…

Kottaraiset tasoitti voitot välieräotteluissa

Tänään pelattiin jälleen jännittävä ottelu, joka eteni aina kotiutuskisaan asti, ennen kuin voittaja oli selvillä. Ottelua seurasi kauden ennätysyleisö 143 silmäparia molempia joukkueita kannustaen.…

Sunnuntaina toinen välieräottelu Kupittaalla

Kottaraiset kärsi tänään 1-0 tappion Pöytyällä, kun ensimmäinen jakso kotijoukkueelle suoraan 4-0 ja toinen jakso 3-3. Toisella jaksolla Kottaraiset kirivät hienosti 0-3 tilanteesta tasoihin 3-3, kun…

Karjut nappasi toisen jakson voiton

Runkosarjan viimenen ottelu pelattiin leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen jakso eteni 0-4 tilanteeseen, ennen kuin kotijoukkue aloitti juoksujen teon. Ensimmäisen juoksun lyöjänä Eemil Hakoniemi,…

Naisten Superin jatkopeleissä tuttuja kasvoja

Runkosarjan voittaja Kirittäret lähtee tavoittelemaan mestaruutta tosissaan. Kärkilyöntitilaston voittajan tittelin kaappasi tänä vuonna Emma Nieminen, jolle tilastovoitto on ensimmäinen urallaan.…

Valtakunnalliseen Ladypesikseen seurasta mukaan kolme joukkuetta

Turnaus pelataan tuttuun tapaamaan Kupittaalla lauantaina 3.9. ja innokkaimmat jatkavat vielä sunnuntaina. Seuran joukkueet ovat Kaarinasta Kultanummen Neidot ja Turun Harrastepesis (tähän kaikki…

Kupittaa Liiga starttaa syksyyn kuudella joukkueella

Nyt on saatu varmistettua joukkueet, eli mukaan tulee seuran oma Ladypesisjoukkue Toistpuoltjokkee, johon ovat tervetulleita pelaamaan myös nykyiset ladypesisläiset. Ensimmäinen pelikierros alkaa ensi…

Naisten välierät alkavat Pöytyällä lauantaina ja sunnuntaina pelataan kotona

Molemmat pelit alkavat klo 13.00, lauantaina siis Kumilassa ja sunnuntaina Kupittaalla. Sunnuntaina 14.8. tuomarikolmikko : Jukka Laaksonen - Matias Laukkanen - Suvi-Maria Sirola meiltä 3-t. Lauri…

Karjujen voittoputki sai jatkoa Järvenpäässä

Kinnarin Pesis taipui Karjuille suoraan 0-2 (3-4, 1-2) jännittävien vaiheiden jälkeen. Kolme pistettä matkassa jälleen Karjut lähtivät kotimatkalle. Tilastojen valossa Karjujen nälkäisimpiä olivat…

Kottaraiset saalistivat jaksovoiton sarjakärjeltä

Tänään käytiin tiukka taisto pisteistä. Ottelu eteni supervuoroon asti ennen kuin voittaja oli selvillä. Hetkeksi ottelu jouduttiin keskeyttämään rankkasateen vuoksi. Kotijoukkue aloitti juoksujen…

Ruovesi jäi nollille

Kottaraisten tiivis ulkokenttä piti koko pelin ajan ja vastustajien kotiutuyritykset jäivät yrityksiksi. Kottaraiset tekivät ottelun 2-0 voittoon tarvittavat juoksut hallitusti. Ensimmäinen jakso…

Viikonloppuna kaksi Kottaraisten kotipeliä, maakispeli siirretty

Molempina päivinä pelataan naisten suomensarjan otteluita, lauantaina vastassa ensin Ruovesi ja sunnuntaina Pöytyä. Kottaraiset majailevat sarjataulukossa tällä hetkellä neljäntenä ja kaikki pisteet…

D-pojat aloitti syksyn pelit voitokkaasti

Eilen aurinkoisella Kupittaalla kiilaan juoksi vastustajaksi Jokioisten Koetus ja peli oli jännittävä aivan loppumetreille asti. Ensimmäinen jakso edettiin tasaisissa merkeissä, kunnes jakson ratkaisu…

Koetus kompastui Supervuorossa

Sarjakakkonen joutui todistamaan Karjujen taistelevan joukkueen paremmaksi 2-1 tuloksella. Jaksojen juoksut kaksijakoiset 2-8 ja 7-1 ja sitten Supervuoro 1-0 Karjuille. Tilastojen valossa pelin piti…

Jatkuuko Karjujen voittoputki myös lauantaina

Vastustaksi Kupittaalle saapuu sarjakakkonen Jokioisten Koetus. Viimeissessä kotiottelussaan Karjut selätti Tahkon ja voitot ovat viime viikkojen aikana tulleet myös Loimaalta ja Pomarkusta. Turussa…

Myllytyssarjat alkavat jo ensi maanantaina

Saimme mukaan uutena joukkueena E-pojat, joka on sekoitus uusia ja vanhempia pelaajia. C-poikien ja D-ikäisten sarjat jatkuvatkin normaalisti. Äffät myös mukana myllytyksessä, pelejä yht. 23.…

Eero Ahokas mukaan Nuorisoleirin pelisarjan Lännen joukkueeseen

Joukkueen pelit ovat mennett hienosti leirillä, muutama tasapeli ja mukaan mahtuu myös rankka häviö, mutta menoa ei haittaa. Tällä kaudella Eero on esiintynyt myös Karjujen paidassa ja viime Loimaan…

Syksyn Kupittaa liigaa pelataan 11.8. - 15.9. välisenä aikana

Nyt on mahdollisuus tulla myös uutena mukaan Kupittaa Liigaan. Ottelut pelataan torstai-iltaisin Kupittaalla. Pelit pelataan harrastepesissäännöin ja pelipallon voi valita jokó tenava -tai naisten…

Nuorisoleirille mukaan seuran C-pojat

Sunnuntaina 25.7. alkavalle valtakunnalliselle pesisleirille Imatra-Lappeenranta -akselille osallistuu kaikkiaan 92 joukkuetta, pelisarjassa mukana meidän pojat. Leiriä vietetään 25.7. - 30.7.…

Karjuille komea voitto Hyvinkäästä

Sunnuntaina nähtiin Kupittaalla jännitysnäytelmä, joka päättyi koitijoukkueen riemuun. Kaksi pistettä kasvatti mukavasti rakoa sarjan häntäpäässä majailevaan Pomarkkuun. Ensimmäinen jakso päättyi…