Valtakunnallinen Ladypesis turnaus Turussa tulevana viikonloppuna 3.-4.9.

31.8.2022


Pesis100 vuotis turnaus starttaa täyden joukkuemäärän voimin, eli 42 joukkuetta on mukana. Pelejä pelataan 7 eri kentällä lauantaina ja vielä sunnuntaina kolmella kentällä.

Turnauksen tarkoituksena on tuoda Lady-Pesis-harrastajat ympäri Suomea yhteen ja päättää kausi kauniissa säässä ja reippaalla meiningillä. Turnauksessa ei pelata sijoituksista, vaan tarkoituksena on luoda joukkueille mahdollisuus pelata hyvässä hengessä muita harrasteporukoita vastaan. Tuttuun tapaan pukukisa on jälleen käynnissä, eli jännityksellä odotellaan, millaisia luomuksia joukkueet tänä vuonna ovat askarrelleet itselleen.

Kaukaisimmat joukkueet taitaa tällä kertaa matkata Kempeleestä ja Kajaanista ja Ilomantsista.

Turusta mukana ovat KoHu ja TYKSleidit, Kaarinasta Kultanummi, Raisiosta Raision Rento, Paimiosta mukana on PaiPePi, Merimaskusta Ahdottaret sekä vielä Salosta Kunnari. Eli lähimaastosta löytyy tosi paljon joukkueita.

Pääkaupunkiseutu, Pirkanmaa ja Pohjanmaa ovat myös mukana.

Ottelut pelataan tenavapallolla, käytössä on naisten kenttä ilman etukaarta (syöttölautanen 1 metrin päässä etulaitonviivasta) ja harrastepesissäännöt. Lisenssipelaajien käyttöä on rajoitettu, koska halutaan turnauksen luonteen pysyvän harrastuksen puolella.

Ottelun kesto on 45 min tasavuoroin. Jos ottelu on ratkennut, turhaa tasoittavaa vuoroa ei pelata loppuun, mikäli peliaika on täyttynyt.

Kenttiä ovat pesisstadionin kolme kenttää K1-K3, Kumirouhekenttä K4, Veritas hiekka K5, Vinterinpuisto K6 Luolavuoressa sekä uutena mukaan otettu Kuukkelinpuisto K7 Pääskyvuoressa.

Sosiaalitilat löytyvät pesisstadionilta sekä pukuhuoneet AINOASTAAN  Kupittaan Urheiluhallilta Turun palloilupainoitteisen lauantain johdosta.

Otteluita pelataan lauantaina kaikkiaan 63  ja  sunnuntaina vielä 13 lisää! Ottelun tuomareina ovat seuramme tuomarit E-ikäisistä aikuisiin. EI KÄTTELYITÄ

Joukkuekuvaus on Kupittaan kuuluttamon vieressä lauantaina klo 11-13 välisenä aikana.

Turnauksen vastuullisena järjestäjänä on Suomen Pesäpalloliitto (PPL) ja turnauksen käytännönjärjestelyistä vastaa seurakehittäjä Mika Mikola. Yhteistoimintasopimuksen mukaisesti seura hoitaa kentät ja tuomarit. Seuralla yksinmyyntioikeus kioskiin.

Kupittaan kioski palvelee koko turnauksen ajan nälkäisiä ja janoisia pelaajia sekä yleisöä. HUOM. KORTTIMAKSU KÄY

 

Ilmoittautuneet joukkueet:

Ahdottaret; Bulleriinat; Espoon Helmet; Espoon Helmet 2; Huvin Vuoksi; Jymy-Iitat; Kalkun Leidittäret; Kalkun Räpsättäret; Karjalan Piirakat; KeikKa; Kempeleen Kikattavat Leidit; Kempeleen Liekehtivät Leidit; Kikan Enkelit; KirKukkaset; KoHu; KotiPellostaKierivät; KotiPellostaKiitävät; Kultanummi; Kumurin Ladyt; Kunnari Salo / Ladyt; Kuuma Pesä; Kärkkyjät 1; Kärkkyjät 2; Köyliön Lallit Ladyt; Lempäälän Lyöjättäret; Lempäälän Lyöjättäret 2; Paimion Penat ja Pirkot (PaiPePi); Pesäkarhut; Pogostan Pontevat; Porvoon Pesäkarhut; Raision Rento; Roihu ladyt; Roihun leidit; Räpsämirkut 1; Räpsämirkut 2; Sukkasilleen Keittiössä; Takalaittomat; Tinttaliisat; Tuusulan Sateentekijät; Tyksleidit; Veikottaret

TERVETULOA TURUN KUPITTAALLE KAIKKI IHANAT LADYT!