Naisille kaksi sarjapistettä kotiutuskisan jälkeen

17.5.2019



Hankalan alun jälkeen ensimmäisen jakson virheet unohdettiin ja lähdettiin tosissaan taistelemaan voitosta tauolla jaettujen ohjeiden mukaan.

Loimaa teki heti ensimmäisellä sisävuorollaan 4 juoksua ja kotijoukkue vain yhden. Muutenkin jakson kotijoukkueen sisäpeli takkusi pahasti ja koko jaksolla saatiin aikaan yksi lisäjuoksu, kun jakso päättyi Loimaalle selvin numeroin 2-6.

Toiselle jaksolle saapui sisuuntunut kotijoukkue ja jakso eteni tasaisesti moempien saadessa aikaan vain yhden juoksun. Tärkeässä kohdassa jokerina pelannut Henna Säylä ratkaisi jakson hienolla lyönnillä ja piste kotiin 2-1 juoksuin. Riemulla ei ollut rajoja ja samassa siirryttiin jo Supervuoroon, josa molemat joukkueet jäivät juoksuitta.

Loimaan kotiutuskisa jäi juoksuitta ja sitten oli meidän vuoro.  Jälleen ratkaisijaksi nousi Henna Säylä hermopallolla linjaan ja Lotta Inkinen ehti niukasti ennen palloa kotipesään.

Peliä oli saapunut seuraamaan ilahduttava määrä katsojia ja kun peli oli ensimmäistä jaksoa huolimatta tiukka ja pisteistä käytiin kovaa taistelua, oli peli myös viihdyttävää. Loimaa sai kaksi juoksua harhaheitolla, muut juoksut tehtiin. 3-tilanteet koti 11 ja vieras 16.

Palkitut tänään: Loimaa 1 Oona Nuutila  (0/0, kärkkärit 5/8) ja 2 Sanni Rantasalo (0/1 ja 5/7)

Turku 1  Jutta Mäkynen (1+0/1 ja 8/9) ja 2 Sinianna Kailajärvi (0/0)

Muut onnistujat ja ratkaisijat tänään : Henna Säylä (3/0) ja Lotta Inkinen (0/2)

Seuraava naisen kotiottelu su 26.5. klo 15.00 Kokemäkeä vastaan