Pelaamisen riemua Impivaaran turnauksessa

6.1.2019

Viimeiset ohjeet
Viimeiset ohjeet
Kiilassa
Kiilassa
E-pojat
E-pojat
D-pojat
D-pojat

Eilisen päivän pelit aloitettiin E-junnujen osalta ja puolen päivän jälkeen vuoroon pääsivät D-pojat.

Pelejä pelattiin päivän aikana 7+7. E-poikien kohdalla iloisin ja jännittävin ottelu oli Turun ja Laitilan välillä. Jännittävän viimeisen tasoittavan jäädessä juoksuitta Laitilan joukkueelle nähtiin tulostaululla hienot lukemat 7-9 ja voittohuuto

Aamupuurot syötiin siispä vastustaja lyötiin - jotenkin tähän malliin ... Joukkueen valmennusjohto Pekka Kaijula ja Joseph Hollingworth olivat mieleissään poikien otteista niin sisällä kuin ulkonakin. Maltilla pelaajat suorittivat tehtäviään ja riemulla ei ollut rajoja pelin päättyessä.

Hieno peli oli myös Merimaskun ja Paimion tasapeli 5-5. Myös D-poikien peliessä nähtiin yksi tasapeli Loimaan ja Laitilan välillä.

D-poikien puolella vakuuttavammin pelasivat Jokioinen ja Humppila. Turun pojat saivat myös juoksutilinsä auki toisessa pelissään.

Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille, kioskimyyjille sekä tietysti tuomareille.

8.20 E1- E2 (Turku- Mynämäki)   10 - 1
9.10 E3 - E4 (Merimasku - Paimio )  5 - 5
10.00 E5-E1 (Laitila-Turku)  7 - 9
10.50 E7-E2 (Jokioinen - Mynämäki )  22 - 0
11.40 E3-E6 (Merimasku - Humppila) 2 - 16
12.30 E4-E5 (Paimio - Laitila)  1 - 22
13.20 E6-E7 (Humppila - Jokioinen)  1 - 11
D-juniorit 
14.20 D1-D2 (Laitila - Jokioinen)  0 - 8
15.10 D3-D4 (Humppila - Turku)   9 - 0
16.00 D5-D1 (Loimaa - Laitila)  4 - 4
16.50 D7-D2 (Paimio - Jokioinen)  0 - 9
17.40 D3-D6 (Humppila - Rusko)  23 - 0
18.30 D4-D5 (Turku -Loimaa)  2 - 11
19.20 -20.20 D6-D7 (Rusko - Paimio)  3 - 9

Seuraavan kerran Impivaarassa junnuturnauksia hiihtolomalla 23.-24.2.2019.