Naiset voitolla pisteen päähän sarjanoususta

26.8.2017



Eilen pelattiin jälleen tärkeä ottelu pisteistä, kun kiilaan turuttarien vieraaksi saapui Kokemäen Kova-Väki. Ottelu alkoi kummankin taholta hermoillen ja juoksujen syntymistä saatiin odottaa jakson viimeiselle lyöntivuorolle.

Sisällä aloittanut Kokemäki sai pitkästä aikaa naisen kolmoselle ja ensimmäinen juoksu syntyi vapaataipaleen turvin. Heti perään vieraat tekivät myös toisen juoksun ja kotijoukkue saapui tasoittavalleen 0-2 tilanteessa. Vapaataipalleesta sisuuntunut lukkari Maija Oivanen pamautti 3-jatkeelta maisemiin, ensin Hanna Kiviharju kotiin ja Maijalle vielä kunnari. Riemulla ei olut rajoja, kun kolmoselle juostiin sankaria onnittilemaan. Maijan löi kotiin seuraavana lyöntivuorossa ollut Henna Lagerbohm ja näin jakso kotiin 3-2.

Toisen jakson ensimmäisen juoksun teki vieraat ja se jäikin heidän jakson ainokaiseksi. Lyöjien olllessa loppumassa Turku osoitti kasvaneensa kauden aikana joukkueeksi, joka luottaa itseensä: ensin Edith Järvinen kotiutti Elina Pihlajamäen, heti perään Mariam Changezi Hennan ja näin saatiin aloitettua uusi lyöntikierros, josta syntyi vielä 3 lisäjuoksua.Oltiin turvallisessa 5-1 tilanteessa ja vielä kolmannella sisällään tehtiin viimeinen niitti, kun Iida Ritola kotiutti Ilona Kulmalan, Maija Iidan ja Henna Hanna Kiviharjun. Jakso kotiin vakuuttavasti 8-1. Ja kaikki pisteet kotiin.

Kaarella kauden upeasti pelinjohtajana toimineen Minna Tuomarilan apuna mailassa oli tällä kertaa Lotta Inkinen, joka toi omalla panoksellaan rentoutta ja voitontahtoa joukkueeseen. Lotta itse on kauden aikana pelannut Nurmossa ykköspesiksessä. Joukkueessa vallitsee mukava henki, kaikki kannustavat toisiaan ja jokaisella on tärkeä roolinsa joukkueen menestyksessä. Otsikon yhden pisteen tarve perustuu kentällä kuulemaani, toivottavasti on siis totta. Kaikilla on vielä mahdollisuus tulla seuraamaan naisten ottelua tulevan tiistaina, kun Loimaa saapuu klo 18.00 alkavaan naisten viimeiseen ottluun.

Palkitut tänään kotijoukkueesta: I mainion pelin pelannut Maija Oivanen ja II Iida Ritola

Illan tuomaristo: Helin - Saarni - Meriö - Mörönen - Mörönen selvisi tehtävästään hienosti ja pöytäkirjan pitoon saatiin apuja naapuriseurasta Racel Sirola Naantalista, kiitokset vielä avusta! Tulostaulua hoiteli Milja Riihonen ammattimaiseen tapaansa. Ja kioskissa Sirkka palveli yleisöä hymyssä suin.

Tervetuloa siis ensi tiistaina klo 18.00 vastakkain Turku ja Loimaa