Karjujen hieno toisen jakson nousu ei aivan riittänyt

16.6.2016



Eilinen ottelu aloitettiin tasaisesti ja toisella jaksolla saatiin myös Karjujen monipuolinen lyöntipeli kuosiinsa. Runsaslukuinen yleisö sai jännittää aivan loppumetreille ottelun tulosta.

Ensimmäinen jakso pelattiin 1-1, mutta sitten toisellaan Eurajoki ratkaisi jakson tuloksen lyömällä hieman onnekkaastikin 3 juoksua lisää. Yrityksistä huolimatta Karjut eivät päässeet enää lisäjuoksuista nauttimaan, vaan jakso päättyi 1-5.

Toiselle jaksolle molemmat joukkueet tekivät muutoksia kokoonpanoihinsa. Ensimmäinen vuoropari mentiin taas tasaisesti 1-1 kaavalla. Toisella lyöntivuorollaan Karjut teki kaikkiaan kolme juoksua, niistä yhden tyhjään kenttään kunnarin lyöjänä Juuso Peltoniemi. Vieraat vastaivat heti, sillä Riku Juhala teki heti perään kunnarin ja hänen edellään toi juoksun vielä Lauri Kuronen. Eurajoki teki vielä 3 lisäjuoksua ja ottelu näytti jo ratkenneen varsinkin, kun kolmas lyöntivuoro meni molemmilta förbi. Viimeisellä sisällään Karjut kuitenkin nousivat taistoon takaisin, ensin Jesper Forsman kotiutti upean sisäpelin pelanneen Sami Moisanderin ja heti perään Joona Peltoniemi Eemil Hakoniemen. Seuraavassa kotiutusyrityksessä syntyi kaksi paloa ja jaksotulos päättyi tasan 6-6.

Palkitut: Turku koko pelin upeasti kentälle 100% tehoilla mennyt Sami Moisander ja 1+1 lyönyt Juuso Peltoniemi

Eurajoki 1+1/3 lyönyt  ja upeasti edennyt Jyri Tarmo ja 1+1/2 tehoilla Riku Juhala