Eilinen päivä täynnä tunnetta meidän Kupittaalla

10.6.2015



Kentälle kurvatessa piti oikein hieroa silmiä, sillä joka kaistalla oli eri ikäistä harrastajaa omien valmentajien ja ohjaajien hellässä huomassa.

Pienimmät osallistujat olivat tietysti tiistaisin kokoontuvaa Liikkis-porukkaa, nuoremmat 3-4 v. ja vanhemmat 5-6 v. omissa ryhmisään leikkimässä ja tutustumassa myös eri lajitaitoihin innostavien ohjaajiensa avulla.

Pääkentällä nähtiin illan jännittävä koitos naisten suomensarjan osalta, kun kotijoukkue otti maukkaan voiton Pöytyästä Supervuoroparin jälkeen. Ensimmäinen jakso meni tytöiltä kuin unessa, mutta onneksi Jerry sai tytöt hereille tauolla ja tulosta alkoi syntyä. Jälleen kerran nähtiin jokeripelin tärkeys, sillä Turun ottelun ratkaisijat löytyivät kolmikosta Salla Sumen (2/1), Peppi Kaavi (2/0) ja Tiia Ahonen (0/1). Koko ottelu Turulle (2-1), (1-3, 4-1, 2-1). Voitollaan joukkue jatkaa lohkonsa kakkosena 9 pisteen turvin heti Rauman jälkeen. Pöytyä sijalla kolme.

KT-kakkosella pelissä olivat Laitilan alueleiriltä palanneet E-pojat, jotka selättivät vastassa olleen Humppilan suoraan 2-0. Pelin jälkeen sinne kirmasivat vielä aikuiset harrastajat, joten kenttä oli ahkerassa käytössä koko illan.

KT-ykkösellä kävi illan mittaan harjoittelemassa mm. G-ikäiset, F-poikia, D-pojat ja C-tytöt ja pelin jälkeen nurmelle kirmasivat vielä sunnuntaina upean 2-0 (10-3), (10-1) voiton Pumusta ottaneet C-pojat Jeppen ja Hänän vetäminä. Voitollaan joukkue on B-lohkossa toisena heti Kama 1 jälkeen.

Ja kun molemmissa peleissä tuomareina toimivat suurelta osin seuran omat tuomarit ja toimitsijat, voidaan tätä päivää pitää upeana osoituksena seuramme toiminnasta.  Aurinkoinen keli houkutteli myös katsojat paikalle niin naisten kuin E-poikienkin peliin, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa, että meidän Kupittaa tarjosi kaikille jotakin! Nälkä tai janokaan ei päässyt yllättämään, kun kioski palveli koko illan asiakkaitaan.

Samaan aikaan pesistä pelattiin myös Luolavuoressa meidän vetämän aikusten harrastepesiksen osalta.

Kiitos kaikille päivämme järjestäneille seuran jäsenille ja muille toimijoille, olen jälleen kerran ylpeä meistä! Suuri joukko ihmisiä poistui kentältä hymyhuulin...

ps. Karjut olivat eilen monessa mukana myös, tänään itse pelissä klo 18.00 Turku-Vihti muuttunein miehityksin, tule todistamaan ja kannustamaan!

... :) Sirpa