Ladyt nauttivat täysin siemauksin aurinkoisella Kupittaalla

6.9.2025




Pelit aloitettiin heti klo 9 ja 45 min pelit ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Kaikki joukkueet ovat löytäneet kentät ja peli-into ja -riemu on käsinkosketeltavaa.

Tuttuun tapaan käynnissä on myös ns. pukukisa, eli järjestäjän puolesta palkitaan kolme mielikuvituksellista joukkueasua. Tähän mennessä olen nähnyt Lumikin ja seitsämän kääpiötä, Spidermanit, Merirosvot, Selviytyjät ja Vastanaineet. Ohikulkijat ovat hieraisseet silmiään ja kannustushuudot kantautuvat pitkälle Kupittaan pesispyhätössä. 

Käytössä on naisten kenttä suoralla viivalla syöttölautasen ollessa metrin päässä viivasta. Selvästi on havaittavissa joukkueiden taitotaso: pesävälit mennään vauhdilla ja vaihtolyönnit ovat hallussa. Upeilla takakentän kumureilla on saatu paljon juoksuja kivituhkakentillä.  Heittovarmuus on myös hallussa, samaten lukkareilla syöntönkorkeudet. On selvää, että joukkueet ovat treenanneet paljon yhdessä ja nyt on kauden päätöksessä tarkoituksena pelata rennosti ja hyvillä mielin. Osa joukkueista pelaa vielä sunnuntaina Kupittaalla kahdella kentällä. Kaikkiaan pelejä tulee kahden päivän aikana tasan 50.

Tuomareita saatiin jalkeille riittävä määrä ja aikatauluissa on pysytty.

Kiitos kaikille kentänhoitajille, kioskitädeille, tuomareille ja muille toimijoille panoksestanne tapahtuman onnistumiseen.

Käy katsomassa tuloksia tästä