Uutisia

Mukana Turku-Pesiksen yhdistelmäjoukkue, Humppilan Veikkojen vastaava sekä Sastamalan Kumuri.
Unica Linukseen oli kokoontunut n. 65 seuran väkeä pienimistä aina konkareihin asti ja osallistujia oli kaikista joukkueista. Ohjelmassa oli puuronsyöntiä ja joulutorttu sai seurakseen lämpimän glögin.
Suomi 105 ja Pesis 100 mielessä kokoonnutaan hallille pelaamaan klo 10-12 välillä. Mukana seuran vanhimpia junioireita D:stä ylöspäin.
V-S Pesiksen järjestämä turnaus pelataan lauantaina klo 20.30 - 24. Mukana Laitila, Loimaa ja Mynämäki. Mynämäen joukkueessa myös turkulaisia.
Joukkue anoi liitolta paikkaa ja tänään paikka on myönnetty Turkuun. Miesten suomensarjassa on mukana 36 ja naisten suomensarjassa 41 joukkuetta kaudella 2023.
Pesis100 juhlavuoden teemassa jatketaan myös Puurojuhlassa, jossa luvassa on kisailua ja palkitsemista. Nautimme myös joulupuurosta.
Vuosikokouksen antaman valtuutuksen turvin johtokunta saatiin täydennettyä täysilukuiseksi.
Sunnuntaina 6.11. järjestettiin Vantaalla palkitsemistilaisuus vuoden 2022 parhaille ja menestyneille. Lisäksi pesäpallon juhlavuoden kunniaksi jaettiin 25 kiitosta ja yhdeksän kappaletta Tahko Pihkala mitaleja pitkään pesäpallon ja erityisesti lasten ja nuorten toiminnassa mukana olleille ansiokkaasta panoksesta.
Pienen tauon jälkeen joukkue aloitti treenikauden. Samalla joukkue varautuu peleihin 5. tammikuuta Impivaarassa.
Tulevia tapahtumia (28.10.2022)
Kausi pyörähtää käyntiin ja muutama päivämäärä on jo tiedossa.
Eilen pidetyssä seuran sääntömääräisessä syyskokouksessa valinta oli yksimielinen. Samalla johtokuntaan tuli hieman muutoksia.
Paikka on tällä kertaa Impivaaran uimahallin kokoustila Hiidenkivi. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Maanantaina kentälle kerääntyi tusinan verran ahkeria seuralaisia haravoimaan ja siirtämään tavarat talvisäilöön.
Viime viikonloppuna alueen pesisihmiset kokoontuivat Baltic Princess laivalle juhlistamaan kauden päätöstä. Paikalla oli n. 180 pesiksen ystävää.
Kuten aina, pesäpallokausi jätti jälkeensä monenlaisia tunteita. Osa saavutti tavoitteensa, toiset käänsivät päänsä nopeasti kohti tulevaa. Tällä kertaa syksyn ilmassa oli kuitenkin mukana poikkeuksellisen paljon haikeutta, sillä naisten Superpesiksessä tuli päätökseensä useampi valtavan hieno pelaajaura.