F-junnuilla kaksi peliä Jokioisilla lauantaina

19.8.2023





Vastassa olivat tutut joukkueet eli Jokioisten Koetus jr Black ja Red eli nuorempien joukkue.

Pelit aloitettiin hyvässä säässä klo 11 ja ensin pelattiinvahvempaa Black joukkuetta vastaan. 2+2 vuoroparin peli päättyi 2-0 (13-5, 15-9) eli toisella jaksolla päästiin haastamaan kunnolla. Mukana oli kaikkiaan 10 pelaajaa ja pelinjohdossa Lasse Suvanto ja Heidi Silvennoinen.

 

Pienen tauon jälkeen pelattiin heti toinen ottelu eli aloitus klo 13. Tämä peli kääntyi turkulaisten voittoon kunnarin turvin juoksuin 7-8. Toinen jakso selvemmin 7-15. Peli oli rentoa ja ulkopelipaikkoja kierrätettiin, samoin lyöntijärjestys arvottiin. Tasaiseen tahtiin nähtiin Turun selvittävän edukseen tilanteen kuin tilanteen ja jokaiselle tuli onnistumisia äänekkään kotijoukon kannustamana. Toki aplodeja jaettiin myös Jokkarin pelaajille.

Äffien joukkueessa oli mukana myös muutama g-ikäinen, jotka oli kutsuttu mukaan täydentämään joukkuetta. Hyvin he hoitivat tehtävänsä.

 

Pelaajien vanhempien mukaan pelaajat ovat kehittyneet suurin harppauksin. Tärkeänä osana tähän oli juuri Hyvinkään alueleiri, jos joukkueen taidot hioutuivat entisestään.

Äffillä on vielä kotipelit ma 21.8. Klo 18 Turku-Mynämäki ja lauantai 26.8. Turku -Hämeenlinnan Paukku klo 11 ja 13 sekä keskiviikko 30.8. Klo 18 Turku-Loimaa.

Tervetuloa seuraamaan otteluita ja pelaajien riemua!