Pesäpallon 11. World Cup pelataan 26.-29.7. Hyvinkäällä

25.7.2023


2017 naisten joukkue
2017 naisten joukkue
2017 Anne ja muut turkulaiset edustajat
2017 Anne ja muut turkulaiset edustajat

Avajaiset pidetään Pihkalan pesäpallostadionilla keskiviikkona 26.7. Naisten Superpesis ottelu Tahko - Kempele alkaa klo 18 ja ottelun tauolla esitellään World Cup - joukkueet, jotka ovat omissa pelipuivuissaan.

Alkulohkoissa otteluaika on 50 minuuttia ja tasavuorot. Mitaliotteluissa pelataan kaksi kolmen vuoroparin jaksoa sekä tarvittaessa suoraan kotiutuskilpailu. Sarjoja on kolme – miehille, naisille ja sekajoukkueille omansa.

Otteluita pelataan Pihkalan pesäpallostadionilla kahdella kentällä keskiviikosta alkaen. Lisäksi pesäpallon World Cup vierailee Riihimäen Peltosaaressa torstai-iltana. Mitaliottelut pelataan lauantaina Pihkalassa.

Joukkueita turnaukseen saapuu Suomen lisäksi Australiasta, Ruotsista, Saksasta, Sveitsistä, Virosta sekä historian ensimmäisen kerran Kanadasta. Pesäpalloa pelataan aktiivisesti myös Aasiassa. Bangladeshin, Intian ja Nepalin joukkueilla on kuitenkin ollut haasteita saada matkustusasiakirjat ajoissa turnaukseen osallistumista varten.

World Cupia pelattiin Hyvinkäällä edellisen kerran 1997. Helsingin Kaisaniemestä 1992 alkaneen historiansa aikana turnaus on ehtinyt vierailla Australian Melbournessa 2000 ja Gold Coast’lla 2012, Ruotsin Södertäljessä 2003, Saksan Münchenissä 2006, Porissa 2009 ja Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi Turussa 2017, Sveitsin Luzernissa 2015 sekä Intian Punessa 2019. Tämän vuoden tapahtuma oli tarkoitus järjestää pesäpallon 100-vuotisjuhlavuonna 2022, mutta se jouduttiin siirtämään koronapandemian vuoksi. Suomi on kansallispelinsä turnauksessa ollut ylivoimainen ja vienyt toistaiseksi kaikki mestaruudet.

Suomen naisten joukkueessa pelaa myös seuran oma kasvatti Anne Aatola, jolla on taskussaan jo useampi mitali eri World Cupeista. Hän edustaa myös erikoisluvalla Kanadan sekajoukkuetta. Mukana on myös seuraamme Superissa edustanut Eeva Kettunen sekä Superin pelinjohtajana toiminut Satu Mikola.

 

Joukkueet:

Miehet: Australia, Eesti, Saksa, Suomi, Sveitsi

Naiset: Australia, Suomi, Sveitsi

Sekajoukkueet: Australia, Kanada, Ruotsi, Suomi ja Sveitsi 1 ja 2

 

Team Finland pesäpallon World Cup -turnauksessa 2023

Anne Aatola; Turku
Markus Ahvenkoski; Roihu Helsinki
Birgit Harinen; Roihu, Helsinki
Kimmo Harju; Jyväskylän Valo
Tuomas Hautala; Ulvilan Pesä-Veikot
Mari Helisevä; Sastamalan Kumuri
Martti Holma; Kempeleen Kiri
Juho Hypén; Porvoon Pesäkarhut
Marjo Iivari; Sastamalan Kumuri
Vesa Jaakonaho; Haapajärven Pesä-Kiilat
Tommi Joensuu; Humppilan Veikot
Juuso Jussila; Cobra Team / Hyvinkään Tahko (Hyvinkää)
Linda Kaasalainen; Sastamalan Kumuri
Eeva Kettunen; Jyväskylä
Kertu Koiv; Sastamalan Kumuri
Minttu Koivunen; Lahti
Marjut Korhonen; Hyvinkään Tahko
Jani Lankila; Kouvolan Pallonlyöjät
Jore Lankila; Hamina
Jari Leinonen; Kempeleen Kiri
Kari Löytökorpi; Ulvilan Pesä-Veikot
Timo Makkonen; Kiteen Pallo -90
Satu Mikola; Turku
Antti Nieminen; Tampere
Sampo Nieminen; Lappeenranta
Saara Peurala; Sastamalan Kumuri
Petra Pihlström; Helsinki
Timo Pyrrö; Hyvinkään Tahko
Hannes Pöllänen; Kesälahden Urheilijat
Tommi Riikonen; Manse PP, Tampere
Paula Seppälä; Tampere
Jere Sihvonen; Pori
Salla Tapaninen; Vihti
Janne Teittinen; Hyvinkää
Marianne Timgren; Tampere
Mari Timgren; Ulvilan Pesä-Veikot
Jari Vatanen; Ylojärven Pallo
Emmi Viljanen; Vantaa
Inga Ärnfors; Pesäkarhut, Pori

Antti Kallio
Mika Mikola
Jussi Nieminen