Etelän Pesiksen esittelyvuorossa Pekka Kaijula

26.3.2019

Impivaaran turnauksessa
Impivaaran turnauksessa
E-poikien joukkue
E-poikien joukkue
Koulutuksessa mukana
Koulutuksessa mukana

Turku-Pesiksen E-poikien valmentaja Pekka Kaijula saa virtaa innokkaista pelaajaajistaan ja kesää ja edessä olevia leirejä odotetaan koko joukkueen kesken.

 

Pekan oma pesisharrastus lähti liikkeelle 6-vuotiaana Loimaan Palloilijoiden riveissä, josta matka jatkui miesten ykköspesikseen Jokioisten Koetukseen. Vajaan kymmenen vuoden pesäpallottoman vuoden jälkeen piikkarien nauhat solmittiin uudelleen ja peliura jatkui Suomisarjaa pelaten Lohjalla, Vihdissä, Jokioisissa, Pöytyällä sekä Turussa.

Harjoittelussa paljon toistoja ja pelinomaisuutta

Valmentamisen näkökulmasta kantavina toimintatapoina toimivat oman pelaajauran aikana hyväksi koetut harjoitteet.

”Itse olen ollut valmennettavana 80-luvulta asti, jolloin treeneissä painotettiin toistojen tärkeyttä. Sama ajatusmaailma on näköjään siirtynyt omiin harjoituksiin nyt kun itse toimin valmentajana. Lajisuorituksiin paljon toistoja, jonka jälkeen soveltavien harjoitusten kautta tuodaan niitä pikkuhiljaa pelitilanteisiin. Harjoitusten monipuolisuus ja haastavuus ylläpitää motivaatiota.”

Kesään mahtuu monta leiriä

Tulevana kesänä Kaijula nähdään joukkueineen sekä Laitilan alueleirillä että valtakunnallisilla Tenava- ja Naperoleireillä. Odotuksena on leirirupeamasta selviäminen sekä onnistuneita peliesityksiä.

”Odotan henkilökohtaisesti selviytyväni hengissä alueleiriltä ja Tenava- ja Naperoleireiltä. Joukkueen pelureilta odotan iloa pelikentillä sekä kannustavaa ja motivoivaa ilmapiiriä joukkueen sisällä. Toivottavasti kesällä tulee hyvässä säässä tiukkoja ja viihdyttäviä junnupelejä. Valmentamisessa iloa tuottaa lasten viihtyminen harjoitusten parissa ja uusien asioiden oppiminen. Peleissä on hienoa huomata, miten onnistuneet suoritukset ruokkivat pelaajien itseluottamusta ja motivaatiota. ”

Vinkkinä muille valmentajille Kaijula kehottaa tekemään joukkueen pelisäännöt yhdessä pelaajien kanssa.

 ”Pesäpallo on tosi monipuolinen laji ja junnuvalmentajan näkökulmasta vaatii kärsivällisyyttä uusien taitojen opettaminen pieni pala kerrallaan eri tasoisille junioripelaajille. Välillä nuorilla pojilla vauhti kiihtyy harjoituksissa ja hyvän ja avoimen ilmapiirin säilyttämiseksi toimiviksi työkaluiksi olen huomannut joukkueen yhdessä pelaajien kanssa tehdyt pelisäännöt ja joukkueen tavoite. Näiden kautta on helppo ja luonteva palauttaa rauha harjoituksiin kitarisoja säästellen.”

Turku-Pesis Facebookissa
Turku-Pesiksen www-sivut

 

Artikkeli kategoriassa PPL Eteläinen, Uutiset
Avainsanat juniorit, kuukauden valmentaja, leirit, PPL Eteläinen, Turku-Pesis, valmennus