Seuran johtokunta valittiin kokonaisuudessaan uudestaan

7.11.2018

Laukaan riemua
Laukaan riemua

Eilen pidetyssä vuosikokouksessa esiteltiin tulevan kauden suunnitelmat talousarvioineen. Sen laatinut johtokunta jatkaa puheenjohtajan Joseph Hollingworthin johdolla kauden toteuttamista myös ensi vuonna.

Tuleva vuosi on seuran 70-v. juhlavuosi, sillä seura on perustettu v. 1949. Luvassa on siis normaalia pesisvuotta juhlavampi toimintakausi ja uudelleen valittu johtokunta haluaa olla toteuttamassa niin juhlaa kuin arkeakin yhdessä muun seuraväen kanssa.

Tulevalla kaudella seuralla on aikuisten joukkueet naisten ja miesten suomensarjassa ja lisäksi miesten maakuntasarjassa. B-pojat pelaavat SM-sarjassa, C-pojat, D-pojat ja E-pojat pelaavat aluesarjassa. F- ja G-ikäiset pelaavat sekasarjassa alueen pienpelisarjassa ns. Junnusuperissa. Viime kesänä pienpelisarja sai suuren suosion ja sen avulla saadaan toivottavasti uusia pelaajia meille ja muihinkin seuroihin. Seurakehittäjä Mika Mikola on innolla mukana kehittämässä juuri tätä toimintaa alueen seuroissa. Ensi kesänä saadaan sarjoihin pitkästä aikaa mukaan myös E-tytöt. Muiden alueen seurojen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, jotta kaikille halukkaille saataisiin mielekäs pelipaikka.

Osassa joukkueista on tarvetta vielä uusille valmentajille. Jos haluat tulla mukaan valmennustiimiimme, ota rohkeasti yhteyttä meihin, suurin tarve lienee C-ikäisissä (alle 16-v.) pojissa nykyisten valmentajien opiskelu- ja työkiireiden vuoksi.

Ensi kaudella järjestetään myös lasten pesiskoulua ja aikuisten harrastepesistä ja Kupittaan Liigaan yritetään saada lisää joukkueita.

Vaikka seuramme olikin viime kaudella alueen suurin seura lisenssien osalta, on meillä vielä paljon tehtävää.

Johtokunnan jäsenet: Pj Joseph Hollingworth, Sirpa Helin, Tuuli Jansson, Jani Kapuinen, Sirkka Nieminen, Lasse Suvanto ja Pia Tamminen sekä lisäjäsenet Petri Hännikäinen ja Maija Oivanen.

Seuraavana juhlitaan joulukuun puurojuhlassa, josta myöhemmin lisää.