Itä-Länsi viikonloppuna juhlittiin Sirkan kanssa

2.7.2018


Juhannuksena täysiä täyttänyt tehonainen kutsuttiin katsomaan naisten peliä meidän muiden kanssa. Muu ohjelma ja osalllistujatkin pidettiin salassa ja näin päästiin yllättämään juhlan päätähti.

Hienot puitteet tarjosi Bowlerin saunakabinetti, jossa ruokailtiin, katsottiin peliä ja vastailtiin Kahoot -kysymyksiin... tosin vaikeusastetta oli liikaa, kun mikään vaihtoehdoista ei ollutkaan oikein... tekevälle sattuu,,, sitä luulee tuntevansa itsensä ja muut...

Musiikki on Sirkalle kaikki kaikessa ja niinpä trubaduuri Jesse Villa saapui myöhemmin meille musisoimaan mies ja kitara teemalla. Taitava mies monessa asiassa, niin myös tässä esiiintymisessä.

Illan sankaritar nautti silmin nähden iloisesta seurasta ja oli aivan yllättynyt saamastaan huomiosta. Korttiin on laitettu kaikki lahjaan osallistujien nimet ja kiva summa saatiin kasaan. Seura muisti tietysti omalla lahjallaan tätä seuran moniosaajaa, jonka panos tuntuu vuosi vuodelta vaan kasvavan ja laajentuvan. Logistiikka on Sirkalla hallussa niin sali- kuin kenttävuoroissakin ja seura-asusteet löytävät omistajansa näppärästi. Sirkan tapaa myös aikuisten peleissä kioskissa ja seuraavaksi näin tapahtuu viikon päästä tiistaina 10.7. naisten peliissä Turku - Rauma klo 18 alkaen.

Paljon Onnea vielä Sirkka!