Kupittaa Liiga kesätauolle

29.6.2018

Pelin jälkeen kättelyt
Pelin jälkeen kättelyt
Vesa ja Jaska
Vesa ja Jaska

Eilen pelattiin kevätkierroksen viimeiset pelit ja joukkueet siirtyvät heinäkuun ajaksi lomailemaan. Jatkoa on luvassa vielä heti elokuun alussa.

Vahvinta osaamista kevään aikana ovat esittäneet Turun harrastepesiksestä koostuva Turun Palo 18 sekä kokenut KoHu (= kolmas huti). Kauden aikana eniten osaamistaan on kehittänyt vuoden tulokasjoukkue Dennis, jonka pelaajat osaavat myös iloita onnistumisiaan. Kentällä onkin torstaisin riittänyt ilon kiljahduksia kuin myös vastaavasti muita karjahduksia.

Kevään otteluiden tuomareina ovat olleet konkarit Jaakko Leppäniemi ja Vesa Uusipaikka sekä Liigan kenttävastaava Sirpa Helin. Pohjanmaan kasvateille pelin tempo ja hienoudut ovat tallessa ja tilanne kuin tilanne hallitaan. Riittääpä osaamista vielä tilanteiden selvittelyyn pelaajille.

Seuran välineet ovat olleet kovassa käytössä, vaikka joukkueet ovatkin hankkineet omia välineitään. Naisten pallolla pelatut ottelut tarvitsevat myös kypärän ja niitä onkin käytetty kiitettävästi.

Juoksuja ja onnistuneita suorituksia on nähty huimasti ja sarjataulukko saadaan kohta tehtyä myös. Joukkueiden otteet ovat selvästi kehittyneet ja osa joukkueista käykin treenaamassa kierrosten välillä. Yhdessä hyvällä porukalla hymy huulilla teeman mukaisesti kentältä on poistunut hikisiä liigalaisia ja seuraavaa kierrosta jo aletaan odottaa.

Leppoisia kesähetkiä joukkueille ja elokuussa tavataan.