Talvikauden salivuorot jaettu joukkueille

13.10.2016



Kyllä, talvella harjoittelevat myös pesäpalloilijat. Hikeä ja välillä kyyneleitäkin vuodatetaan milloin salilla, milloin kuntosalilla, urkkahallissa tai Impivaaran hallissa.

Lajinomaisia treenejä on pakko tehdä myös talvella, vaikkakin näin alkusyksystä peruskuntotreenaus onkin tärkeämmässä roolissa näin aluksi.

Harjoitussaleja on ympäri kaupunkia ja myös Ruskotalosta ovat B-pojat ottaneet vuoroja, koska siellä on hyvä treenata juuri lajia.

Jokaisella joukkueella on käytössä myös Rieskalähteen alasali, jossa on kaupungin ainoa talvikauden lyöntiverkko. Tila on niin pieni, että siellä voi aikuistet treenata vain löyntiä, heittelyyn se soveltuu vain pienemmille pelureille. Viikoittaisia harjoitusmääriä on paljon joukkueesta riippuen ja kaikki anotut/saadut vuorot on jaettu halukkaille joukkueille.

Tärkeimmän lajiharjoituspaikan Impivaaran jp-hallin vuorot on jaettu pääasiassa aikuisjoukkueiden käyttöön, mutta on siellä myös junnuilla vuoroja. Tärkeää tietysti on, että kun vuoro on, niin siellä on paljon käyttäjiä. Talvekaudella pystytään pelaamaan myös muutama treenipeli, niistä myöhempänä.

Sali- ja kenttävuoroista vastaava Sirkka Nieminen on toimittanut joukkueille paljon tietoa salien käytöstä ja hän taputtaa innoissaan käsiään, kun kaikki noudattavat annettuja ohjeita ja ilmoittavat ajoissa mahdolliset muutokset joukkueen ohjelmissa. Sirkalla on hallussaan suuri määrä kokemusta näistä asioista ja hän myös auttaa mielellään.

Salivuorot on nyt päivitetty kalenteriosioon... löydät sinne Seura osion alta Kalenterit tai  tästä linkistä

Jokaisella joukkueella on oma Nimenhuuto käytössä, joten eikun reenaamaan!

Kiitos kaikille vuorojen jaossa auttaneille ja tietysti Sirkalle!