C-pojat intoa täynnä kotiin Tampereelta

26.4.2016


Rankka mutta hauska viikonloppu vietettiin siis Mansessa leiritunnelmissa. Peleistä osa voitettiin ja osa hävittiin, kaikista kuitenkin otettiin oppia. Ja mikä hienointa, sijoituspelit (7-9) voitettiin molemmat.

Perjantain ensimmäinen peli Janakkalan B-p. vastaan päättyi Janan voittoon 9-3. Seuraavana vastaan kiilaan juoksi Tahko C Stars, jonka meidän pojat voitti 8-1 tuloksella. Tupe - HP hienon taistelun jälkeen 2-5, sitten vuorossa tappio Espoota vastaa 1-10 juoksuin mutta  Manse pelissä palattiin voittojen tielle juoksuin 7-5.

Sijoituspelit  sijoista 7-9 alkoivat upealla 14-1 voitolla Roihusta ja sen jälkeen vielä Tahko C Stars kaatui 8-4, joten Turun pojat sijoittuivat 7 sijalle.

Mitalisijoitukset: 1. Tahko C01, 2. Manse 3. HP ja 4. RuoPi

Sunnuntaina kotiin saapui väsynyt mutta onnelinen joukkue! Kiitos ja onnittelut  koko joukkueelle, tästä on hyvä lähteä kohti kautta.

Kiitos myös pelaajien vanhemmille mukanaolosta!