Seurapäivänä hikoiltiin ja tuumailtiin

17.1.2016

Eilen pidetty seurapäivä kokosi mukaan runsaat parikymmentä seuran toimijaa yhteisen hyvän äärelle. Olihan kyseessä kotiseuramme edelleen kehittäminen.

Päivä aloitettiin tunnin mittaisella Suomipumpilla Anna-Sportin upeissa tiloissa Piispanristillä. Suihkun jälkeen siirryttiin Kaarinaan lounaalle ja itse tapahtumapaikalle, isäntänä toimi jälleen Jose Holllingworth.

Kaikille yhteisen osion piti seuran kasvatti Marko  Makke Leppänen aiheenaan Yhteisöllisyys, joka herätti osallistujissa varmasti ajatuksia seuratoiminnan moninaisuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista, yhdessä tekemisestä ja yhdessä kasvamisesta yhteisen tekemisen ja osallisuuden kautta.

Tämän jälkeen jakauduttiin kahteen ryhmään, eli valmentajat omakseen ja taustajoukot omakseen. Valmentajien kanssa asioiden työstöä jatkoivat Makke Leppänen  ja seuran valmennuspäällikkö Jani Kapuinen mm. aiheista henkinen valmennus ja oppiminen.

Seuratoimijoille aihetta avasivat Anne Aatola, joka kertoili ja esitteli seuran vastuuhenkilöt ja heidän tehtävänsä. Viime kaudella hyväksi todetun maksuohjelman Ilmarin käyttöä jatketaan ja siitä tietoiskun antoi Tuuli Jansson. Tili-  ja tilinpäätösasoista kertoi Jose Hollingworth, sali- ja kenttävuoroista ja kioskin hoidosta tarinoi Sirkka Nieminen ja seuran näyteikkunan omien joukkueiden kotisivujen päivittämisestä jatkoi vielä Anne.

Tämän rupeaman jälkeen nautittiin vielä Karjalanpaistia ja yhteinen ilta jatkui sanomisen ja vapaan oleilun merkeissä.

Kiitos kaikille osallistujille ja järjestelyissä mukana olleille! Tällaisia hetkiä tarvitaan varsinkin, kun onneksi meissä on vaihtuvuutta, eli uusia toimijoita saadaan mukaan ja tullaan kasvokkain tutuiksi. Ja tietysti on hienoa, että jokainen tietää keneltä kysyä mistäkin aiheesta apua tai lisätietoa.

Naisten joukkue piti samaan aikaan testi/leiriviikonloppua, joten heidän osallistuminen jäi seuraavaan kertaan.

Lisää lihaa luiden päälle toivoo tämän kirjoittanut Sirpa, joka harmikseen ei päässyt osallistumaan päivän toimiin. Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa!