Karjut päätti kautensa voitonjuhliin

5.8.2015

Kolme J
Kolme J
Karsina upeimillaan
Karsina upeimillaan
Juhlan ja levon aika
Juhlan ja levon aika

Viime kaudella Pomarkun Pyry isännöi kauden viimestä ottelua, nyt oli Turun vuoro. Kuin ihmeen kaupalla tummat pilvet kiersivät Kupittaan ja ottelu saatiin vietyä läpi upeassa pelisäässä.

Molemmat joukkueet aloittivat vaisusti, mutta toisella sisävuorolla Karjut tekivät hallitusti 3 juoksua. Vieraat kavensivat juoksun päähän kolmannessa vuorossa, mutta viimeisellä sisällään kotijoukkue kasvatti kaulaa kahdella tärkeällä lisäjuoksulla Pekka Kaijulan ja Jani Kapuisen toimesta. Jakson päätöslukemat 5-3.

Vieraiden puhti tuntui loppuneen jaksohäviöön ja karjut kasvattivat tasaisesti juoksutiliään. Kolmannessa sisävuorossaan kotijoukkue teki kolme juoksua, ensin Miro Marttila tykitti J-P Jussilan kotiin ja Otto Santaniemi yllätti kolmoskopparin lyömällä kupperin aivan takarajan tuntumaan ja kotiin kiisivät upean lukkaripelin jälleen kerran pelannut Mattias Kitola ja mailassa tänään hyvin onnistunut Miro Marttila. Pomarkku jäi juoksuitta, jaksotulos 5-0. Karjut pelasivat tänään vapautuneesti ja koko joukkueelle tuli onnistumia. Näin kaudesta jäi pelillinen hyvä näyttö ja kopissa kameroiden ulottumissa jokainen sai Karjumukin muistoksi ja kiitokseksi.

Palkitut I Miro Marttila (2/2) ja Mikko Asikainen (3/0) ja II Pekka Kaijula (2/1) ja Tomi Turpela (0/1)

Ilmassa roikkui pilvien lisäksi pienoista haikeutta, kun Karjujen kolmen kauden mittainen taival on kenties tullut tiensä päähän. Jo keväällä J&J eli Jose ja Jesse olivat ilmoittaneet, että tämä kausi on heidän viimeisensä Karjujen johtohahmoina. Joukkue halusi tehdä viimeisestä pelistään yleisöön menevän ja niinhän siinä kävikin. Joukkue itse näytti nauttivat täysin siemauksin pelaamisesta ja ehkäpä luopumisen tuskaa oltiin jo tehty kauden aikana, kun joukkueen itselleen asettamat tavoitteet haalistuivat haalistumistaan. Toisaalta taas joukkue on saanut ujutettua mukaan omia nuoria "pikkukarjuja" ja toiveissa onkin, että karsinassa tohina jatkuu nuorempien toimesta yhtä suurella sydämellä kuin kaksikkolla J&J. Molemmilla työ upean kansallispelimme eteen jatkuu taatusti ja näistä miehistä kuullaan vielä paljon.

Kiitokset koko Karjulaumalle unohtumattomista ja  tunteikkaista hetkistä karsinassa ja sen ulkopuolella, teistä riittäisi kirjoitettavaa enemmänkin.      t. Sirpa :)