Upea taistelu toi Kottaraisille kaksi sarjapistettä lisää

2.8.2015

Kaaritunnelmaa
Kaaritunnelmaa
Kuviot kuntoon
Kuviot kuntoon

Eilen pelattu naisten suomensarjan ottelu Ilmajokea vastaan tarjosi katsojille uusia kasvoja kotijoukkueen riveissä, jännitystä aivan viime metreille asti ja voitontanssin ottelun ratkettua.

Ottelun tärkeys näkyi molempien joukkueiden otteissa heti alussa ja ensimmäinen vuoropari mentiin juoksuitta. Toisella sisävuorollaan Ilmajoki teki vakuuttavasti neljä juoksua osittain ulkokentän avustamana ja jakso oli käytännössä taputeltu, vaikka Turku saikin aikaan kavennusjuoksun heti perään. Sen löi hallitusti joukkueen ensikertalainen Marianne Hietanen, joka kantoi hihassaan ykköstä, kotiin kiisi koko ottelun hyvin pelannut Iida Ritola. Neljännessä sisävuorossa vierailija lisäsi juoksutiliään vielä yhdellä ja jakso näin 1-5 vieraille.

Tauolla pelinjohtokaksikko Jerry Stenberg ja Enni Lamppu tekivät pelaajavaihtoja ja lyöntijärjestysmuutoksia. Marianne Hietanen luovutti ulkopelipaikkansa Minna Tuomarille, joka tosin siirtyi ykkösvahdiksi ja Jope taakse Mariannen paikalle. Ensimmäisellä lyöntivuorollaan Turku sai kaksi juoksua Minna Tuomarilan kotiuttaessa Ida Ritolan ja myöhemmin Marianne Hitasen kotiuttaessa Peppi Kaavin. Vieraat vastasivat yhdellä juoksulla ja kaksi seuraavaa lyöntivuoroa meni molemmilta juoksuitta. Turun viimeinen sisävuoro oli upeata katsottavaa, kun tulituksen aloitti ensin Johanna Pelkonen lyöden kotiin Marianne Hietasen. Heti perään Peppi Kaavi kotiutti Minna Tuomarilan ja juoksujuhlat vaan jatkuivat, kun jokainen lyönti tuntui onnistuvan ja itseluottamus kasvoi ihan silmissä kotipesässä. Tässä sisävuorossa sain ensimmäisen kärkkärinsä myös 9-v. Emma Virtanen, joka tykitti päin siepparia ja kiisi ykköselle. Runsaslukuisen yleisön jännittäessä Emman matka päättyi harmittavaan haavoittumiseen kolmoselle. Upea ja kylmäpäinen suoritus pikku Kottaraiselta. Kotipesässä hän sai ansaitut kannustukset. Toinen jakso päättyi riemukkaasti 8-2 ja oli Supervuoron aika.

Vastustaja aloitti ensin sisällä ja heidän kotiutusyritys päättyi kalkkiviivoille. Kotijoukkue teki Johanna Pelkosen läpilynnillä kaksi juoksua ja näin koko ottelun voitto jäi Kottaraisille 2-1 jaksoin.

Kokonaisuutena peli oli jännittävä ja huomioitavaa oli, että kotijoukkueessa oli kaksi ensikertalaista Marianne Hietanen ja nuori Emma Virtanen ja mailassa come backing tehnyt Enni Lamppu, joka tuurasi kirjurin hommissa täysillä jännittänyttä ja myötäelänyttä Niina Suomea. Joukkue pelasi täydellä sydämellä kapteeninsa Lotta Inkisen johdolla ja esimerkillä  ja lukkari Maija Oivanen tylsytti jälleen lyöjien parhaan terän. Ottelu voitto ja kaksi pistettä vahvisti kotijoukkueen neljättä sijaa. Joukkueella on edessään vielä 3 runkosarjan ottelua.

Palkitut: Ilmajoki : I Anniina Salovaara (2/0), II Riikka Kallio-Kujala (1/2)

Turku: I Marianne Hietanen (2/1) ja II Anniina Seikola (5/6 kärkkäriä)      kirj.Sirpa .)

Katso sarjataulukko tästä