Emma Nieminen viihtyi palkintokorokkeella Lemmenlaivalla

1.10.2016



Hieno kausi sai arvoisensa kiitoksen, kun maan pesisväki kokoontui juhlistamaan kauden voittajia Itämeren aalloille.

Turku-Pesiksen kasvatti Suomen mestari Kirittärien Emma Nieminen tyhjensi miltei koko palkintopöydän: Vuoden pelaaja, kärkilyöntitilaston voittaja (141) ja vielä pelaajien äänestämänä Kultainen Räpylä viime vuoden tapaan, nyt mukaan tuli myös Kultainen Maila. Tähän lisätään vielä Subway-vuoden kultakypäräpelaaja, niin kotiin kannettavaa riittää! Unelmasta oli tullut enemmän kuin totta, aivan uskomaton kausi ja palkintosade!

Palkintokorokkeella nähtiin myös muita turkulaisia, sillä vuoden tulokkaaksi valittiin Manse PP:n Ida Lähde, joka otti suuren askeleen pelaajaurallaan vakiinnuttamalla itsensä avauskokoonpanoon ja pelaten upean kauden, tästä osoituksena myös valinta B-t. Itä-Länsi -otteluun.

Ykköspesiksen lukkariksi valittiin myös tuttu kasvo, nimittäin Roihun Laura Hauta. Laurahan pelasi Superpesistä meillä muutaman vuoden.

Laivalla palkittiin myös Kontioiden SM-kultaa voittanut helsinkiläinen Puna-Mustien joukkue. Joukkueessa pelasi myös meidän miehet Petri Hännikäinen ja Pekka Kaijula. 

Lämpimät Onnittelut kaikille upeista suorituksista!

Emman tapaamme viikon päästä alueen Pesisristeiyllä! Samaten SM-Kontiot Hänä ja Pekka :)

 

lue kaikki palkitut tästä