Tervetuloa Turku-Pesiksen kotisivuille

Ajankohtaista

Suurin osa kevään otteluista on saatu pelattua, Juhannuksen jälkeen pelataan vielä muutama peli, jonka jälkeen lopulliset sijoitukset lohkoissa saadaan selville.
B-tyttöjen superi jatkuu keskviikkona 17.6 kotiottelulla Helsingin Puna- Mustia vastaan. Puna-Mustat aiheuttivat Turku-Pesiksen b-tyttöjoukkueelle kauden ensimmäisen tappion viime perjantaina Meilahdessa. Tappio toimii toivon mukaan hyvänä herätyksenä loppukauden pelejä varten.
Keskiviikoona nähtiin joukkueen uuden lukkarin taiturointia. Joukkue sekä katsomo heräsivät talviuniltaan kesään 2009. Ota ystävät mukaan kentälle ja nauti peli-ilta pesäpallon parissa!
Turku-Pesiksen naisten ykköspesisjoukkue pelasi Hämeenkyrön Räpsää vastaan viimeisen ottelunsa ennen kesätaukoa. Ottelusta tuli erittäin runsasjuoksuinen.
Alueleirille osallistui seuramme E- ja D-pojat. Nuorimmille osallistujille leiri oli ensimmäinen yhteinen kokemus, kun taas D-pojat ovat jo vanhoja konkareita leirikävijöinä.
Kupittaan pesäpallostadionilla pelattiin lauantaina 6.6. klo 12.00 Turku-Pesiksen 60-vuotisjuhlaottelu. Vastakkain olivat Lännen Pallon (nyk. Turku-Pesis) vuoden -82 mestarijoukkue ja Roihuvuoren Roihun hopeajoukkue vuosimallia -82.
Naisten ykköspesisjoukkue vieraili sunnuntaina Pöytyällä ja jäi ensimmäisen kerran tällä kaudella ilman pisteitä
Alkukausi, viikonloppu Itä-Suomessa, Porin peli, juhlaottelu... Mitä edustusjoukkueen pelaajan mielessä liikkukkaan? Käy lukemassa lisää...
Ykköspesisjoukkue kohtasi keskiviikkona 3.6. kotikentällä Pesäkarhut Porista.
Turun B-tytöt matkustivat koululaisten ensimmäisenä kesälomapäivänä Lappeenrantaan.
RSS ATOM